Kaupunkiuutiset

Kierrätyksessä
 tehdyt muutokset 
hämmentävät yhä

Tilanne kaupungissa on nyt tämä: paperia kerätään siellä missä ennenkin, kartonkia, lasia sekä metallia 16 pisteessä ja muovipakkauksia viidessä paikassa. Ekopisteitä on tulossa lisää.

Vuoden vaihteeseen saakka kotitalouksien pakkausjätteiden metallin ja lasin keräysvastuu oli kunnilla ja Hämeenlinnan tapauksessa kuntien omistamalla Kiertokapulalla. Kartongin keräyksestä vastasi Paperinkeräys Oy. Jäteasetuksen muutoksen myötä tuottajavastuu ulotettiin kaikkiin pakkausjätteisiin ja tammikuun alusta aloitti toimintansa uusi kaupan ja teollisuuden kustantama Rinki-ekopisteverkosto.

KIERTOKAPULAN alueella oli 260 kierrätyspistettä, joista Rinki Oy on ottanut käyttöönsä 70 ja tämän vuoden aikana ekopisteitä tulee 30 lisää. Loput Kiertokapulalta jääneet pisteet ovat nyt Paperinkeräys Oy:n vastuulla.

– Olemme laskeneet, että noin 80 prosenttia kierrätettävistä pakkausjätteistä kertyy tietyille pisteille ja nämä keskeiset paikat olemme säilyttäneet, Rinki Oy:n aluepäällikkö Jari Koivunen sanoo.

– Uusista pisteistä valtaosa on tulossa kauppojen yhteyteen. Näihin kaikkein ruuhkaisimpiin paikkoihin asennetaan puristimet, jotta kierrätettävää mahtuu enemmän. Muovipakkausten keruuta tulee olemaan Kiertokapulan alueella noin kahdessa kolmasosassa kaikista pisteistämme.

VARSINKIN ylitsepursuavat kartonginkeräyslavat ovat olleet siirtymäkauden puheenaiheena Hämeenlinnassa. Koivusen mukaan kiireisimmillä paikoilla lavat tyhjennetään 2-3 kertaa viikossa.

– Ongelmana on ollut se, että pisteiden lukumäärän vähennettyä meillä ei ole ollut oikein tietoa siitä, mihin suuntaan ihmiset ovat ryhtyneet tavaraa viemään.

– Toinen haaste on siinä, että uusia pisteitä ei ole päästy avaamaan suunnitellussa aikataulussa. Niihin tarvitaan lupa kaupalta, maanomistajalta sekä kunnalta ja se ottaa oman aikansa.

TÄLLÄ HETKELLÄ monissa paikoissa vielä kartonkeja keräävät vihreät pikakontit vaihtuvat ajan myötä Ringin tummanharmaisiin säiliöihin, jotka ovat sekä siistimpiä että turvallisempia.

Sairion puiston reunassa oleva pikakontti on toista viikkoa ollut tupaten täynnä. Koivunen tarkistaa tilanteen tietokoneeltaan.

–  Saamme näistä asioista säännöllisesti palautetta ja se on meille tärkeää, koska emme halua ylitäyttyviä pisteitä.

– Tällä kyseisellä paikalla tyhjennys on kahden viikon välein ja se on selkeästi liian harvoin, joten tulemme muuttamaan rytmitystä. Lisäksi tällä Rinki-ekopisteellä on maaliskuun aikana keräysvälineiden uusimisen myötä lähes tuplasti tilaa kartongeille.

Joissakin kartonkilavoissa on vielä Paperinkeräys Oy:n tarra, mutta kontit kuuluvat nyt Ringille.

–  Kartonkien keräys ei ole enää meidän vastuullamme, mutta Ringillä ei ollut alkuvuodesta vielä astioita joka paikkaan, joten luovutimme ne heidän käyttöönsä, operatiivinen päällikkö Tatu Savolainen kertoo.

– Paperinkeräyksen suhteen ei ole mitään muutoksia tapahtunut. Ainakin alkuvuosi mennään entiseen tapaan, mutta tulemme todennäköisesti jatkossa vahvasti karsimaan verkostoa.

Koska Paperinkeräys-yhtiölle jäivät kaikki Ringiltä ylijääneet lasin ja metallin kierrätykseen tarkoitetut astiat, väärinkäsityksiä ja väärinkäytöksiä on sattunut.

– Säiliöissä on kyllä tekstit, joissa ilmoitetaan lasin sekä metallin keräyksen loppumisesta, ja olemme ruuvanneet astiat kiinni. Ihmiset ovat olleet todella viitseliäitä ja avanneet säiliötä väkisin.

Savolaisen mukaan virattomiksi jääneet säiliöt tulevat aikoinaan poistumaan maisemasta.

– Aika maltillisesti tässä edetään, mutta kyllä näitä ylimääräisiä säiliöitä aletaan kesän aikana hävittää.

Lisätietoa nettisivuilta www.kierratys.info ja www.rinkiin.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset