Kaupunkiuutiset Kiipula

Kiipulan Miinantorille on tulossa rohkeasti erilainen puutarhamyymälä

Miinantori sai uudet tilat ja viereensä pieneläinten asuinpaikan.
Henni Koskimäki vakuuttaa, että Miinantorilla myytävät kasvikset, kuten maissit ja kurpitsat, ovat lähes suoraan maasta nostetun tuoreita. Kuva: Lea Karmala
Henni Koskimäki vakuuttaa, että Miinantorilla myytävät kasvikset, kuten maissit ja kurpitsat, ovat lähes suoraan maasta nostetun tuoreita. Kuva: Lea Karmala

Kiipulan koulutus- ja kuntoutuskeskus sopii vaikka perheiden retkikohteeksi. Kampuksella voi harrastaa liikuntaa, tutustua siipikarjaan ja pieneläimiin, kahvitella tai lounastella ja tehdä Miinantorin myymälästä ostoksia.

Miinantori muutti elokuussa uuteen Nurmela-rakennukseen, johon viimeistellään myös Kiipulan eläimille uusia asuinsijoja. Muutamia kaneja ja viiriäisiä siellä jo asustaakin.

Kaupallisen opetuspuutarhan Kiipula Gardensin ylipuutarhuri Henni Koskimäki kertoo, että uudet tilat tarvittiin ensi sijassa eläimiä varten.

– Meillä on ollut pienimuotoista toimintaa vanhoissa rakennuksissa, mutta halusimme saada eläimet uusiin tiloihin, missä opiskelijoiden on hyvä toimia niiden kanssa. Nurmelan toisessa päässä on maatalousalan perustutkinnon eläintenhoidon osaamisalan opetustiloja. Opiskelijat osallistuvat eläinten päivittäiseen hoitoon ja niihin liittyviin muihin työtehtäviin.

Uusi Miinantori-myymälä avautui elokuussa. Kuva: Lea Karmala
Uusi Miinantori-myymälä avautui elokuussa. Kuva: Lea Karmala

Luomulla on menekkiä

Miinantorin kahvilasta pääsee myöhemmin suoraan kasvihuoneeseen, jonne tulee tuhannen neliön Rohkeasti erilainen -puutarhamyymälä. Nimi viittaa Kiipulan koko toiminnan teemaan ja elämyksellisten asioiden luomiseen.

– Kesän suoramyynti siirretään kokonaan uuteen tilaan kasvihuoneeseen. Joltain osin se avataan jo jouluksi, Koskimäki kertoo.

Avomaan viljelyssä Kiipula Gardenissa jatkuu luomutuotanto. Koskimäen mukaan luomulla on hyvä vakituinen asiakaspiiri, ja myös lähiruoka kiinnostaa ihmisiä yhä enemmän.

Hämeenlinnassakin Kiipulalla on myyntiä, sillä joka torstai opiskelijat saapuvat myymään torituotteita Punaportille Koulutuskeskus Tavastian kahvila-ravintolan eteen kello 10–14.

– Nyt on juuri sadonkorjuuaika parhaimmillaan. Vielä ei olla nostettu mitään varastoon, vaan vain aina tarpeen mukaan. Lokakuun syyslomaan mennessä peltojen on tarkoitus olla tyhjinä, Koskimäki sanoo.

Ruska-kani on yksi Kiipulan pieneläinhoitolan asukkaista. Kuva: Lea Karmala
Ruska-kani on yksi Kiipulan pieneläinhoitolan asukkaista. Kuva: Lea Karmala

Yhteisen hyvän yritys

Miinantorilla myydään nyt syyssatoa: porkkanoita, punajuuria, fenkoleja, maisseja, kurkkuja, tomaatteja. Omia tomaatteja ja kurkkuja kypsyy vielä syyskuun ajan, niin kauan kun luonnonvaloa riittää.

– Tuotteet ovat tuoreita, ne eivät ole pitkiä aikoja varastossa. Olemme yritys, joka tekee yhteiskunnallista hyvää. Opiskelijat ovat paljon mukana eri työvaiheessa, ja meillä on myös kuntouttavaa työtoimintaa, Koskimäki sanoo.

Joulua kohti kasvihuoneella ja myymälässä korostuu kukkapuoli. Kiipulassa viljellään joulutähtiä, hyasintteja, amarylliksiä ja tulppaaneja.

– Hämeenlinnaankin meille on jälleen tulossa ennen joulua pop up -myymälä, mutta paikkaa ei vielä tiedetä. Toinen joulumyynti on Kiipulassa Miinantorilla.

Omia tuotteita tulossa

Syksyn aikana Miinantorin yhteydessä olevaan eläintilaan on tulossa vielä kanoja ja riikinkukkoja. Kiipulan alueella on myös hyvät kävelymaastot, ja siellä voi pelata minigolfia ja frisbeegolfia. Minigolfiin voi vuokrata mailat majoituspalveluja tarjoavasta Kiipula Quest Housesta.

Uutena hankkeena Kiipula Gardenissa on oman jatkojalostuksen aloittaminen. Vanhan Miinantorin tiloissa valmistetaan lähitulevaisuudessa muun muassa pikkelssejä, hapankaalia ja kuivattuja juureksia. Samalla kuntouttavalle työtoiminnalle saadaan lisää monipuolisuutta.

Kiipulan puutarhapuolella on yhteensä reilut 50 opiskelijaa.

Uusin Kaupunkiuutiset

23.9.2020

Fingerpori

comic

Päivän Hämeen Sanomat

23.9.2020