fbpx
Kaupunkiuutiset

Kirjasta iloa isälle ja koko perheelle

Kirjakauppojen loppuvuoden sesonki on alkanut perinteisesti marraskuun alussa, kuukauden toisen sunnuntain eli isänpäivän kynnyksellä.

– Lähestyvä isänpäivä saa ihmiset liikkeelle äitienpäivää vilkkaammin, edeltävä viikko on yhtä haipakkaa, kertoo Liisa Suvanto Goodmanin kauppakeskuksessa toimivasta Kirja & Ideasta.

Isänpäivän kestosuosikkeja ovat olleet sotakirjallisuus, muistelmat, tietokirjat ja urheiluteokset.

Suvannon mukaan skaala on laajentunut.

– Ei kuitenkaan ihan romanttiseen kirjallisuuteen saakka, mutta suomalaiset dekkarit ovat nostaneet päätään.

Myös aikuisten värityskirjat ovat Euroopan laajuinen juttu. Viime kesän lieveilmiö oli, että puuvärit olivat kadota kauppojen hyllyiltä.

– Se sopii aikuisille, joilla ei ole kokemusta piirtämisestä. Ja onhan värittäminen rentouttavaa puuhaa, jota voi tehdä koko perheen kesken.

Suvannon mukaan miehet ovat kyselleet, miksi värityskirjoissa on pelkkiä kukkia. Ei ole enää, pelkästään.

– Kukat ovat saaneet seuraa pääkalloista, tatuointimalleista ja supersankareista.

Pari jippoa valintaan

Usein kirjalahjaan päädytään, koska se tarjoaa erilaisia elämyksiä kuin television katselu. Ehkä kirja myös katkaisee hetkellisesti kiireisen arjen.

Sopivan kirjan löytäminen isälle ei välttämättä ole kuitenkaan kovin helppo juttu. Seulontaa voi ryhtyä tekemään parilla yksinkertaisella nyrkkisäännöllä.

– Kannattaa muistaa, että kirja tulee isälle eikä itselle. Myös isän harrastuksista voi saada hyviä vinkkejä.

Vinkkejä saa kysellä kirjakaupan henkilökunnalta.

– Ennen vanhaan sitä tehtiin enemmän. Nykyisin ihmiset tutkivat ja vertailevat kirjoja netissä entistä enemmän.

Liisa Suvanto arvioi, että tulevan isänpäivän hittejä ovat muiden muassa seuraavat kirjat:

– Litmanen, Ruutu ja Kummeli. Portsareiden työstä kertova Yön sankarit puolestaan on sopiva suhde kuvia ja lyhyitä tarinoita, mukana on myös hämeenlinnalaisia kasvoja.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset