Kaupunkiuutiset

Kirjoittaa voi missä tahansa

Luova kirjoittaminen kiinnostaisi, mutta tuntuu siltä, ettei tekstiä tahdo syntyä sitten kirveelläkään. Kuulostaako tutulta?

Luovuuden lähteille voi päästä myös, kun tekstiä alkaa tuottaa näkemänsä perusteella. Galleria Koneessa mielikuvitus sysätään liikkeelle, polttoaineena on taide.

Kirjoituksia Koneesta on Vanajaveden opiston matalan kynnyksen kurssi, jonne ovat tervetulleita kaikentasoiset kirjoittajat.

Päivi Haanpään mukaan rentous piilee siinä, ettei osallistuakseen tarvitse olla aiempaa kokemusta sen enempää sana- kuin kuvataiteistakaan.

– Kurssin tarkoituksena on katsoa kirjoittamista ja taidetta uusin silmin, sillä ne voivat ruokkia toisiaan, sanataideohjaaja kertoo.

Luvassa ei ole kirjoittamisen teoriaopetusta vaan mahdollisuus itseilmaisuun, jossa arvossaan on myös tajunnanvirta.

– Se on vähän kuin hyppy kylmään veteen. Uskon, että luovuus on huipussaan, kun sitä hieman rajataan.

Kurssilla tehdään lyhyitä 10–15 minuutin kirjoitustehtäviä.

– Usein omaa tekstiä ujostellaan, että paljastinko siinä liikaa itsestä tai vastasiko kirjoitelma nyt tehtävänantoa. Tässä ajassa ei ehdi.

Taiteiden vuoropuhelua

Silloin tulee hienoja juttuja, kun ei ehdi pähkäillä liikaa, Haanpää muistuttaa.

– Ihminen usein hämmästyy, mitä kaikkea syntyy kun alkaa miettimisen sijaan tehdä.

Lähtökohta on taideteoksessa, mutta kirjoittaja vie siitä kumpuavaa tekstiään haluamaansa suuntaan.

– Kirjoitamme esimerkiksi vuoropuheluita henkilökuvista tai keksimme nimiä teoksille. Monestihan taiteilijoiden teokset ovat nimettömiä.

Mukaan tarvitsee ottaa vain kynä ja muistivihko.

– Ei tarvitse olla täydellistä ullakkotyöhuonetta, sulkakynää ja kuunvaloa. Kirjoittaa voi missä tahansa.

Haanpää huomauttaa, että taidemuseot ja galleriat ovat hyviä paikkoja kirjoittaa. Lisäksi kirjoittajien kannattaa tavata toisia kirjoittajia.

– Tarkoituksena on herättää kysymyksiä, keskustelua ja oivalluksia.

Kirjoituksia Koneesta -kurssi Galleria Koneessa 15. tammikuuta. Ilmoittautua voi VOPin verkkosivujen kautta.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset