Kaupunkiuutiset

Kirkko karkottaa kukkavarkaita

Hämeenlinnan seurakuntayhtymä on saanut Suomen riistakeskukselta poikkeusluvan metsästää kuusi metsäkaurista ja kaksikymmentä rusakkoa elokuun aikana Vuorentaan hautausmaan yhteydessä olevalla pelto- ja metsäalueella.

Metsästys tapahtuu iltaisin hämärän tultua seurakuntayhtymän omistamalla 17 hehtaarin maa-alalla haulikolla ja jousella. Varsinaisen hautausmaan hauta-alueella ei metsästetä.

Metsästäjät varmistavat, että metsästyksestä ei aiheudu vaaraa ihmisille. Lähialueen asukkaille on jaettu tiedote metsästyksen alkamisesta.

 

Metsäkauriiden ja rusakoiden kannat ovat elinvoimaisia. Hautausmailla liikkuessaan eläimet ovat aiheuttaneet haittoja jo vuosikausia.

Tilanne on kehittynyt erityisen vaikeaksi Vuorentaan hautausmaalla. Muun muassa sanomalehtien yleisönosastoilla on ihmetelty mihin haudalle istutetut kukat ovat kadonneet. Tuoreet kukat nimittäin maistuvat kauriille ja rusakoille paremmin kuin hyvin. Seurakuntayhtymä saa myös omaisilta suoraa palautetta kukkatuhoista joka kesä.

 

Hämeenlinnan seurakuntayhtymän kiinteistö- ja hautaustoimen johtokunta on puntaroinut eri vaihtoehtoja kukkavarkaiden karkottamiseksi hautausmailta, mutta keinot ovat käyneet vähiin.

Aitaaminen ei ole tullut kyseeseen hautausmaiden suuren koon ja aidalta vaadittavan korkeuden vuoksi. Metsästystäkään ei pidetä pysyvänä ratkaisuna tilanteeseen, mutta sen toivotaan häiritsevän erityisesti metsäkauriita sen verran, että ne oppisivat kiertämään hautausmaan alueen.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset