Kaupunkiuutiset

”Kirkon jäsenyydessä selvästi hissiliikettä”

Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan taloudenpidossa on keskivertoseurakuntiin verrattuna kaksi erikoispiirrettä–runsas keskiaikainen kiinteistökanta (kirkot) sekä seurakuntayhtymän mukanaan tuoma hallintomalli.

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kokonaistaloutta rasittaa jäsenkato, eikä Hämeenlinna-Vanajakaan ole siltä säästynyt. Viime vuonna kirkosta erosi noin 59 000 jäsentä, ja kirkkoon liittyi noin 14 500 jäsentä.

– Aivan uusi piirre on ”hissiliike”, eli ihmiset eroavat ja liittyvät takaisin. Tätä ei aikaisemmin ole ollut niin selvästi nähtävissä kuin nyt, Hämeenlinna-Vanajan kirkkoherra Timo Kalaja kertoo.

Seurakuntayhtymään pakotettu hallintomalli vaikutti osaltaan myös taloudenpitoon, kun mukana on hyvin erilaisia seurakuntia. Esimerkiksi Tuuloksen seurakunta on noin 1 200 henkilön yhteisö, jolla on yksi täysipäiväinen työntekijä, kun Hämeenlinna-Vanaja on useiden kymmenien tuhansien seurakunta sen vaatimine henkilöstöresursseineen.

– Tässä tilanteessa seurakunnat eivät tue tasavertaisesti toisiaan, Kalaja toteaa nykytilanteesta.

Seurakunnat eivät voi vaikuttaa toistensa päätöksentekoon esimerkiksi henkilöstöresurssien osalta.

– Tällä hetkellä talous on saatu vakautettua yt-kierroksen ja yksityiskohtaisen säästöohjelman ansiosta. Tulevaisuuskin näyttää kohtuullisen vakaalta, vaikka tulevan yhteisöveromuutoksen vaikutuksia ei voi kuin ennakoida, seurakuntayhtymän talousjohtaja Kai Kauppinen sanoo.

– Seurakunnissa on jatkossa elettävää suu säkkiä myöten. Tähän saakka asioita on hoidettu aika avarasti, Timo Kalaja arvioi.

Hämeenlinna-Vanajan seurakunnassa säästökohteena oli esimerkiksi erilaisten toisilla paikkakunnilla tai ulkomailla järjestettävien leirien karsinta.

Hämeenlinna-Vanajan seurakunnassa ennakoidaan tehtäväksi tältä vuodelta ylijäämäinen tilinpäätös.

Vuoden 2016 alusta yhteisöveroa ei makseta enää seurakunnille, vaan valtio korvaa kirkolle yhteiskunnallisista tehtävien hoitamisesta nykytasossa 120 miljoonaa euroa.

– Tuo summa ei riitä edes hautaustoimen hoitoon, saati kulttuurihistoriallisen rakennuskannan ylläpitoon ja korjauksiin sekä kirkonkirjojen pitoon, kirkkoneuvos Leena Rantanen Kirkkohallituksesta sanoo. Hän on kirkon keskusrahaston johtaja.

Valtakunnallisesti kirkko hakee säästöjä muun muassa valtakunnallisen palvelukeskuksen kautta. Esimerkiksi seurakuntien kirjanpito ja palkkalaskenta keskitetään palvelukeskukseen. Tämä vähentää merkittävästi seurakuntien henkilöstömenoja sekä tietotekniikkaan sekä niiden vaatimiin ohjelmistoihin vaadittavia investointeja. Hämeenlinna-Vaja liittyy palvelukeskuksen käyttäjäksi 2017. Mukana on nyt noin 70 seurakuntaa, vuoden alusta kaksikertainen määrä.

Kirkolliskokouksen talousvaliokunta piti Hämeenlinnassa viikon lopulla kaksipäiväisen seminaarin.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset