Kaupunkiuutiset

Kitarasankari Ben Granfelt on bluesin lipunkantajia

Tänä torstaina Suiston lavalle nouseva Ben Granfelt Band (BGB) on suomalainen bluesrock -yhtye, joka perustettiin Helsingissä 1993. Kitaristi-laulajansa nimeä kantava yhtye on julkaissut toistakymmentä albumia albumia ja kiertänyt klubeja ja festivaaleja Suomessa, Isossa-Britanniassa, Saksassa, Yhdysvalloissa, Itävallassa, Sveitsissä sekä Yhdistyneissä Arabiemiirikunnissa, jossa he ovat esiintyneet Abu Dhabi- ja Dubai Jazz -festivaaleilla. BGB:n viimeisin albumi Another Day ilmestyi viime vuonna,

Kitaristi-laulaja Ben Granfelt on parhaiten tunnettu kuusikielisen taitajana Leningrad Cowboys-, Gringos Locos-, Guitar Slingers-yhtyeissä. Merkittävä meriitti Granfeltille on myös hänen kolme vuotta kestänyt pestinsä 1970-luvun englantilaisiin suosikkiyhtyeisiin kuuluneen Wishbone Ashin 2000-luvun alun kokoonpanon riveissä. Hänen omaa yhtyettään pidetään suomalaisen progressiivisen bluesin suunnannäyttäjänä.

Basisti John Vihervä oli perustamassa menestyksekästä power metal -yhtye Stratovariusta vuonna 1982. ”Groovemaster” Vihervä on soittanut myös Five Fifteen-, Monsterbore-, Käsityöläiset-, Boycott- ja Tommi Läntinen -yhtyeiden riveissä.

Rumpali Okko Laru on toiminut ammattimuusikkona useissa yhtyeissä, kuten Broadcastissa. Lisäksi hänet tunnetaan Universal Musicin kotimaisen musiikin tuottajana ja muun muassa Hectorin, Tik Takin ja Olavi Uusivirran taustavoimista.

Bändin nokkamies Granfelt on tyylitietoinen kitaristi, jonka soitossa voi poimia vaikutteita vaikka Jeff Beckiltä, Gary Moorelta ja Robin Trowerilta. Varmalla otteellaan hän saa soolot lentämään, riffit jytisemään ja kompit tukemaan juurevaa blues-sanomaa.Ben Granfelt Band to 26.10. klo 21 Suistossa.

Asiasanat

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset