Kaupunkiuutiset

Klaus Olsen luovutti lihapullansa karhulle

Kun karhu kiinnostui hämeenlinnalaisen Klaus Olsenin lihapullista, nousi luontokuvaajallakin verenpaine muutaman pykälän.

Olsenin sydän pomppasi pari lyönti ylimääräistä, kun kuvaushaaskalle ilmaantui täysin arvaamatta puolenkymmenen suden lauma.

– Omalla kuvausurallani tuo susien kohtaaminen pari vuotta sitten on se paras muisto. En odottanut mitään sellaista, sudet vain tulivat jostain haaskalle.

Mieleenpainuvin hetki oli kohdata lihapullia havitteleva karhu.

– Erehdyin aukaisemaan lihapullapaketin kuvauskojussa. Karhuhan haistoi herkut ja tuli kolistelemaan seinän taakse. Heitin lihapullat tuuletusaukosta ulos ja karhu popsi ne hyvällä ruokahalulla. Omaan mieleen ei tullut hetkeksikään pitää lihapullia itsellään, karhu olisi tullut halutessaan kuvauskojun seinästä läpi.

Kainuun kuvauspaikoilla karhut ovat paikoin oppineet kuvaajien läsnäoloon.

– Joskus olen kuvauspaikalle kulkiessani huomannut karhujen seuraavan tuloani. Ne tietävät, että kuvaajalla saattaa olla mukanaan koiranmuonaa, johon ne ovat ihastuneet kovasti.

Olsen laskee ottaneensa kymmeniä tuhansia kuvia viimeisen reilun 10 vuoden aikana.

– Vuodessa otoksia kertyy yli 10 000, joista yli puolet on luontokuvia jossain muodossa. Valmista eli omasta mielestäni kelvollista kuvaa syntyy useita tuhansia vuodessa.

Kuvauskojulle Olsen menee usein klo 16:n maissa. Kohteet alkavat saapua muutamaa tuntia myöhemmin, kun ihmisen haju on kojun ympäristöstä hävinnyt. Kojusta ulos johtava savupiippu vie ihmisen tuoksut mahdollisimman ylös.

Kuvauskojusta ei voi poistua sen jälkeen kun kuvaaja on sinne illansuussa mennyt. Kaikki ylimääräiset äänet karkottavat eläimet haaskalta. Paras kuvausaika on yleensä aamuyöllä, jolloin valokin on niukimmillaan. Hyvälle kuvaajalle ja laadukkailla välineillä valon määrä ei ole iso ongelma.

Kameran sulkimen napsahdukset karhut ovat oppineet sietämään. Perusperiaate on, ettei mitään eläintä kannata kuvata, jos se katsoo suoraan kuvaajaan valppaan oloisena. Mitään sarjatulta ei kuvaaja voi kamerallaan ampua. Kuva on otettava sillä hetkellä, kun eläin keskittynyt johonkin muuhun ja sen valppaus on hetkeksi herpaantunut.

Kojussa voi puhua kuiskaten, mutta mikään ääni ei olla kovempi kuin sulkimen rapsahdus. Petolintuja, esimerkiksi kotkia, kuvatessa ei koskaan saa laukaista kameraa, kun kotka ensimmäisen kerran lähestyy haaskaa. Sen pitää saada aloittaa ateriointi rauhassa. Kerran haaskalta karkotettu peto – olipa se lintu tai nisäkäs – ei palaa ehkä enää vuorokauteen takaisin.

Nälkä kasvaa syödessä. Olsenilla on tavoitteita tälle tuleville vuosille.

– Seuraavaksi aion keskittyä ahman kuvaukseen. Ilveksestä en ole koskaan saanut kuvaa, vaikka niitä täällä Hämeenlinnan ympäristössä ja kenties aika kotinurkillakin liikuskelee. Ilves ei haaskoille tule ja sen tapaaminen luonnossa olisi melkoinen lottovoitto. Kainuussa toivoisin vielä saavani kuvan, jossa olisi karhu ja susi.

Olsenin kuvia on nähtävillä sivuilla http://launo.galleria.fi/

 

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset