Kaupunkiuutiset

Kohti tuntematonta lähdettiin

– Hiljaisia poikia oltiin, kun kohti tuntematonta lähdettiin, lammilainen, 4. päivänä syyskuuta 2015 sata vuotta täyttänyt sotaveteraani Uuno Jussila sanoo. Reservin ylikersantti, virkeä ja hyvämuistinen mies.

Jussila kuului joukkoon, joka kokoonnuttuaan Hämeenlinnan Miemalassa sijaitsevaan poikakotiin lähti härkävaunuissa kohti Kannasta 11. lokakuuta 1939.

– Varustukseksi sain saappaat numeroa 47. Niihin mahtui monet sukat, joten pärjäsin kovillakin pakkasilla.

Sodan syttymiseen saakka Uuno Jussila toimi ryhmänsä kanssa Kaukjärven kylässä: ”Ja siellä oltiin silloinkin, kun rytinät alkoi”.

– Vihollisen pommikone lensi ylitsemme matalalla, niin että näimme ukot koneessa. Ammuimme konetta kohti kivääreillä. Tietääksemme se putosi Kuolemanjärveen. Joku vääräleuka vielä viisasteli, että Jussila ampui ryssän koneen.

– Pääpuolustuslinjalla Summassa poltettiin taloja, korsumme oli siinä lähellä. Kranaatteja satoi taivaalta.

– Öiseen aikaan kävimme etumaastoa miinoittamassa. Majakylässä panostimme sillan, kun oli tullut käsky sen räjäyttämisestä. Linjan murtuessa vetäydyimme Näykkijärvelle.

Selkäänsä Jussila sai srapnellin haulin ollessaan ryhmänsä kanssa tekemässä piikkilankaestettä.

– Ja kohta tuli täysosuma, ryhmäni miehistä kaksi kaatui, muistelee veteraani.

Piikkilankaesteitä

Viipuriin siirrettynä ryhmälle tapahtui onnettomuus, jossa menehtyi neljä miestä, joukossa lammilaisia.

Ryhmä oli määrätty herkistämään hyökkäysvaunumiinoja laukeamaan miehen painon alla.

– Vihollista vastaan meidät oli määrätty ilman suojavarusteita Tammisuolla. Kranaatteja tuli kovasti, kunnes yht´äkkiä tuli hiljaista. Siinä hämmästeltiin: joko tuli rauha.

– Lähdettiin jalkapatikassa Luumäelle, jossa ruvettiin rakentamaan piikkilankaestettä pellolle, vaikka lunta oli puoli metriä. Kotiin päästiin vapun jälkeen.

Talvisotaa Uuno Jussila pitää jatkosotaa rankempana.

Jatkosotaan lähtiessä lammilaiset kokoontuivat niin ikään Turvantalolle, josta Herralan asemalle ja kohti Lappeenrantaa.

– Meillä oli ponttoonikalusto vesistöjen ylitystä varten ja kun hyökkäys eteni, niin rakensimme ponttoonisillan Vuosalmelle Vuoksen yli Äyräpään kirkon kohdalle. Siinä meikäläiset saivat ison vankiporukan, kai sata miestä. Sain siirron siitä Pionp. 12 Karhumäen kulmille. Siellä olot olivat vähemmän sotaisat – kunnes keväällä 1944 aloimme vetäytyä Suomea kohti Porajärven kautta Ilomantsiin.

– Tässä vaiheessa olin saanut siirron 21. Prikaatin pioneerikomppaniaan. Minut pantiin kenraali Talvelan kanssa räjäyttämään Vansjärveen laitettu arsapullokenttä. Laitoin sytytyksen valmiiksi ja Talvela sytytti. Se meni sentään hyvin, tuli pitkä railo esteeksi viholliselle, joka tulitti meitä, muttei osunut.

– Juhannuksena lähdimme vetäytymään. Olin ryhmäni kanssa viimeisenä. Räjäytimme ison puisen sillan ja maantiehen upotettuja isoja räjähdyspanoksia. Siinä vetäytyessä tuli kahakka vihollisen partion kanssa ja yksi poika ryhmästäni sai luodin sääreensä. Ilomantsissa jouduimme piirittämään sinne syntynyttä mottia ja kerran jouduimme ampumaankin siellä liikkuvia vihollisia. Siihenhän se sota sitten päättyi.

Rauha maassa

Aselevon jälkeen Uuno Jussila ryhmineen vetäytyi Enoon, josta marraskuussa Uimaharjun asemalta junalla kohti Hämeenlinnaa. Varusteet hän luovutti 14. marraskuuta 1944 Hämeen linnassa.

Sotakokemuksensa Jussila tiivistää sanoihin: ”Suomi oli todella pahassa paikassa.”

Varusmiespalveluksensa, 440 vuorokautta, Uuno Jussila suoritti vuonna 1937 Korialla Pioneeripataljoonassa. Jo vuosia ennen sotilaspalvelustaan hän toimi Lammilla Suojeluskunnan riveissä. Kahden sodan veteraani Uuno Jussila on palkittu useilla kunniamerkeillä.

Rintamalla vietettyjen joulujen Uuno Jussila sanoo muistuvan mieleen silloin tällöin.

– Yhtenäkin jouluna makoilimme lumiseen metsään pystytetyissä teltoissa hakojen päällä. Siinä päätin, jos tästä kotiin selviän, käyn aina joulukirkossa – ja kahta joulua lukuun ottamatta olen pysynyt lupauksessani.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset