Kaupunkiuutiset

Kokemuksia tulihelvetistä

Hämeenlinnalaisen kirjailijan Tarja Lappalaisen tuore julkaisu on nimeltään ”Se oli yhtä tulihelvettiä”. Lappalainen on koonnut kirjaansa suomalaisten sotaveteraanien kokemuksia talvi- ja jatkosodasta.

– Kirja on saanut nimensä sotaveteraani Eeri Hyrkön toteamuksesta hänen valvottuaan viisi vuorokautta Ihantalan etulinjan pienessä poterossa vihollisten pommisateessa, jolloin koko Suomen olemassaolo oli veitsenterällä, Tarja Lappalainen kiteyttää.

Uutuuskirja on tietokirja ja samalla historiateos, joka pohjautuu veteraanien ja omaisten haastatteluihin, sekä esittelee myös sodanjohtoa ja keskeisiä sotatapahtumia asiantuntijoiden kertomana. Kirja sisältää myös noin 150 kuvaa, joista monet ovat aiemmin julkistamattomia.

Kirjassa on myös paikallisten tuntoja, sillä Lappalainen on haastatellut teostaan varten hämeenlinnalaista sotaveteraania Veikko Juvosta ja lotta Aura Aumoa. Lisäksi hämeenlinnalaisena omaisena ääneen pääsee Ritva Oinonen.

Asiantuntijoina kirjassa ovat eversti Pekka Visuri, professori Martti Turtola ja Paavo Friman. Muut kirjassa esiintyvät veteraanit ovat Heikki A. Reenpää, Costi Cande, Eeri Hyrkkö, Antti Henttonen ja Hannes Hynönen.

Veteraanien kokemusten lisäksi kirjassa kerrotaan sodan johtohahmoista, muun muassa ylipäällikkö Mannerheimista, Risto Rytistä, Aladár Paasosesta ja J.K. Paasikivestä.

– Teokseni on tarinallinen tietokirja, joka perustuu faktaan. Haastatellut ovat itse kokeneet sodan, olleet rintamalla. Heillä on sodasta omakohtaisia kokemuksia ja autenttista tietoa. Kirja antaa Suomen talvi- ja jatkosodalle henkilökohtaiset kasvot.

Kysymyksessä on Lappalaisen 18 julkaisu. Hänen aiempi tuotantonsa käsittää henkilökuvia, historiateoksia, pienoisromaaneja, lastenkirjoja sekä yhden runokirjan.

– Historia ja tarinat kiinnostavat minua. Minulla on vuosikausia ollut haaveena haastatella sotaveteraaneja. Kirja on samalla kunnianosoitus sotaveteraaneja kohtaan, sillä heidän tarinansa ansaitsevat tulla kerrotuiksi, Lappalainen perustelee.

Teos kertoo koskettavista ihmiskohtaloista, menetyksistä, Karjalaan jääneistä kodeista.

– Sotaveteraanien tarinat ovat mielenkiintoisia ja äärimmäisen jännittäviä. Samalla kirjassa nousee myös esiin evakkojen kaiho ja ikävä, joka elää edelleen vahvana kansan muistissa.

Kirjailija korostaa myös kotirintaman, lottien ja sodanjohdon merkitystä Suomen puolustamisessa.

– Kertomukset ja kirja osoittavat, kuinka Suomi kirjaimellisesti selviytyi Goljatin kidasta, se on käsittämätön ihme. Suomalainen sisu pitää tässäkin paikkansa, suomalainen sotilas ei perääntynyt.

Docendon kustantama teos julkistettiin Helsingissä torstaina 29.9., Suomen 100-vuotisjuhlavuoden kynnyksellä.

– Suomen itsenäisyys ei ole itsestäänselvyys. Mielestäni on tärkeää, että myös jälkipolvet tietävät näistä tapahtumista, Lappalainen summaa.

Teoksen julkistamistilaisuus pidetään Hämeenlinnassa Luther-talossa, Lukiokatu 1, to 13.10. klo 18, tilaisuus on avoin kaikille.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset