Kaupunkiuutiset

”Koko ajan kamera kädessä”

– Yksimielinen päätös, NASTA Hattulan valokuvauskilpailun tuomariston jäsen valokuvaaja Markku Wiik kertoo voittajien valinnasta.

Huhtikuun alussa käynnistyneen Hattulan kunnan valokuvauskilpailun ensimmäisen osuuden tulokset julkistettiin Hattula-Päivien yhteydessä Juteinitalolla viime lauantaina. Osallistujia saatiin kolmessa eri sarjassa kaikkiaan 15 ja kilpakuvia 50 kappaletta.

– Osallistujien taso oli hyvä, mutta kaikki voittajat erottuivat joukosta selvästi.

Ykköspaikalle nuorten sarjassa pääsi Alma Sippola teoksellaan ”Perillä”. Ensimmäistä kertaa kilpailuun osallistuva Alma on tyytyväinen voittoonsa.

– Kyllä tämä tsemppaa eteenpäin.

”Perillä” oli yksi teos viiden kuvan sarjasta. Kuvissa kuljetaan matkalaukun kanssa Hattulan maisemissa.

– Voittaja oli selvästi nähnyt vaivaa sommittelussa, Wiik tuumaa. Päätöstä ei tarvinnut pähkäillä.

Lasten sarjan taas voitti pikkusisko Salli Sippola voikukkasommittelullaan. Inspiraatio tuli, kun hän automatkalla näki voikukkapellon. Teoksessa voikukat kohtaavat kovan asfaltin.

– Kovan ja pehmeän yhdistelmä viehätti.

Voittorahoja ei ole vielä käytetty.

– En tiedä vielä mitä ostan, Alma kertoo.

– Säästän vielä, Salli arvelee.

Innostus kuvaamiseen

Siskokset kertovat innostuksen kuvaamiseen tulleen äidiltään, joka pitää blogia perheen elämästä.

– Koko ajan kamera kädessä, Alma ja Salli nauravat.

Kuvaaminen alkoi toden teolla muutama vuosi sitten.

– Alma aloitti ensin, Salli kertoo. Innostuin sitten itsekin.

Tekniikkavinkkejä järjestelmäkameran käyttöön on saatu äidiltä.

– Valotusta ja muita neuvoja, Alma muistaa.

Muita kuvaajia kaksikko seuraa aika vähän.

– Joitain blogeja seurataan, ja Instagrammia jonkun verran. Jos jonkun hyvän kuvan löytää, niin saatetaan seurata, Alma kertoo.

Inspiraation vietävänä

Kuvaamaan lähtiessä kumpikaan ei etsi tiettyä teemaa.

– Kaikkea kuvataan. Aika paljon luontoa, Alma kuvailee. Ja ihmisiä, jos jonkun saa kuvattavaksi. Ja toisiamme, tietenkin.

– Auringonlaskuja on hieno kuvata kotitalon takana, Salli mainitsee.

Ainakaan vielä haaveissa ei ole valokuvaajan ammatti, mutta tuleviin kilpailuihin siskokset aikovat osallistua, mikäli inspiraatio iskee. Kuvaamista jatketaan.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset