Kaupunkiuutiset

Kolme neljästä käy Verkatehtaalla

Verkatehtaan teettämän tuoreen kuluttajatutkimuksen mukaan kolme neljästä hämeenlinnalaisesta on käynyt kongressi- ja kulttuurikeskuksessa kuluneen vuoden aikana. Kantahämäläisistä yli puolet eli 53 prosenttia on samalla ajanjaksolla käyttänyt jollakin tavalla alueen palveluja tai tarjontaa.

– Ensimmäinen kuluttajatutkimus tehtiin jo vuonna 2003, jolloin Verkatehdas nykyisessä muodossaan oli vasta tähtenä taivaalla, toimitusjohtaja Jouko Astor sanoo.

– Sen jälkeen tutkimuksia on tehty useita ja tällä kertaa luodattiin nimenomaan kantahämäläistä kotiyleisöä ja sitä, kokevatko he Verkatehtaan omaksi paikakseen.

TNS Gallupin toteuttamaa tutkimusta varten haastateltiin 500 alueen 15-79 -vuotiasta asukasta. Kolme neljäsosaa haastatteluista suunnattiin kaupunkiin, yksi neljäsosa ympäristökuntiin ja muihin maakunnan kuntiin. Väestön kulttuuriosallistumista kartoitettiin siten, että haastatellut mainitsevat 18-kohtaisesta luettelosta kaikki kohteet ja asiat, joiden kanssa he olivat olleet tekemisissä vuoden aikana.

– Elokuvissa on havaittavissa selvää nousua, samoin museokäynneissä. Huomattavaa on myös stadion- ja suurhallikonserttien osuus, eli 34 prosenttia ilmoittaa käyneensä tällaisessa tapahtumassa, Astor kertoo.

– Vaikka kirjasto on 71 prosentilla vielä yleisin kulttuurin kuluttamisen tapa, on luvuissa laskusuhdannetta. Klassisen musiikin konserteissa on pitkään käynyt noin joka viides kantahämäläinen, eli niiden suosio on hämmästyttävän vakaata.

Tutkimukseen osallistuneista 31 prosenttia sanoi tyydyttävänsä kulttuurinnälkäänsä pääosin jossain muualla kuin Verkatehtaalla.

– Vuoden 2013 tutkimuksessa tuli ensimmäistä kertaa esille kotipaikkauskollisuuden heikkeneminen. Kun koko Etelä-Suomi on lähellä ja lippujen saatavuus on helppoa, tilanne on meille haastava, Astor pohtii.

– Tämä on merkittävä havainto myös kaupungin elinvoimaisuuden kannalta ja antaa ymmärtää, että sisältöjen laatuun on syytä paneutua.

Tutkimusjohtaja Sakari Nurmelan yhteenvedon mukaan Verkatehtaasta voidaan hyvin puhua menestystarinana, koska siitä on tullut alueensa vakiintunut ja ahkerasti käytetty kulttuurikeskus. Korkeakulttuurin suurkuluttajista peräti 84 prosenttia pitää Verkatehdasta eräänlaisena henkisenä kotinaan.

– Populaarikulttuurin suurkuluttajista 50 prosenttia käy Verkatehtaalla useammin kuin muualla. Se kertoo, että tarjonta vastaa hyvin kysyntään, Astor toteaa.

– Hämeenlinnalaisista 81 prosenttia kokee Verkatehtaan järkeväksi verovarojen käytöksi ja lähes 70 prosenttia sanoo tuntevansa paikkansa omakseen. Not bad, vaikka itse sanonkin.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset