fbpx
Kaupunkiuutiset

Kolumni: Kriisikentällä on kova pöhinä – On kriisiä mihin tarttua!

Minttu Saarinen. Kirjoittaja on hämeenlinnalainen kuvataiteilija. Kuva: Pekka Rautiainen

Nyt on kriisejä, mistä valita! Toiset ottavat haltuun kaikki kriisit, toiset ottavat koppia vain yhdestä.

On ilmastokriisiä, raaka-ainekriisiä, talouskriisiä, Ukrainan kriisi, kielikriisi, pandemia, Juuso-karhu ja Sanna Marinin takapuoli.

Pitäisi kyllä löytyä sellainen tahtotila, jossa haastavatkin rajapinnat jumpataan läpi uusien tulokulmien kautta ja voimaannutaan osallistavasti juurikin niin, että ei voi olla tottakaan!

 

Minä sain osakseni jonkinmoisen lynkkauksen kun aikanaan paasasin Juuso-karhun maalausrupeamasta ja siitä, miten se kuulostaa vähintäänkin epäilyttävältä eikä kuulu karvaisen eläimen puuhiin, eläimen luontaiseen käytökseen sen enempää puuttumatta. Akryylimaalit tai kaikki sellaiset maalit, joissa on liima-aine, tarttuvat ikävästi karvoihin ja saattavat jäädä pitkäksikin aikaa aluskarvaan ja iholle. Siellä lymytessään ne aiheuttavat kutinaa, hankaumia ja joskus allergisen reaktion.

Ihan kokemusasiantuntijana voin sanoa, vaikka oma aluskarvoitukseni onkin hiukan harvempi.

 

Kun Juuson maalauksia alkoi näkyä mediassa ja niitä jopa myytiin isolla rahalla, oli samaan aikaan vallalla maalaustaiteen inflaatio. Mesikämmenen maalausten innokas ostelu oli isku monen ammattimaalarin vyön alle.

Me ihmiset kun ollaan varsin valveutuneita muun muassa ympäristökriiseistä, ja eläinten kohtelusta, ihmettelin, kun Juuson aikaan tuli ulos dokumentteja, joissa thaimaalaiset norsut maalaavat tauluja pakotettuna huonoissa oloissa. Ne kärsivät ja ovat kauhuissaan mutta ihmiset näkevät hassunhauskan norsun pensselin kanssa pyörimässä.

Silti kansamme otti vastaan Juuso-karhun, sehän on aivan eri asia. Miten? Kysyin minä. Vastaukseksi sain nyreyttä ja halveksintaa ja sen perinteisen ”olet vain kateellinen”.

 

Osaamme tulkita asioita vain oman tunnetilamme kautta, omasta näkemyksestämme käsin.

Ja koska ihmisrotu on laiska, emme viitsi avartaa katsantokantaamme vaan heittäydymme meille annetun kriisin ja draaman mukaan kellumaan ja uiskentelemme siinä, kunnes tulee seuraava parempi kriisi, johon tarttua.

 

Jokaisen ihmisen tulisi katsoa elokuva Idioluutio. Hömppäkomedia kätkee sisäänsä valitettavan todentuntuisen kuvan siitä, mihin ihmiskunta on menossa tyhjien kielellisten hokemiensa, välinpitämättömyytensä ja kriisihakuisuutensa saattelemana.

Emme edes yritä tehdä asioille mitään vaan elämme kauhistelun ja oikeassa olemisen aikaa, jossa ei tarvitse sukeltaa yhtään syvemmälle annettuun tietoon. Riittää, että naapurin kanssa voi kauhistella, miten nyt taas on asiat ihmisten leikkikentällä ja siinä sitä tunnetaan suurta sivistystä.

Ja ettei nyt tule väärinymmärryksiä, itsehän en juurikaan näe naapureitani, joten tämähän ei koske minua.

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset