fbpx
Kaupunkiuutiset

Kolumni: Matkalla osuin arvoitukseen, joka vaati historian penkomista – Mikä olikaan piispan asuun puetun hahmon salaisuus?

Jarmo Eskelinen Kuva: Pekka Rautiainen

Kirkon pyhimmässä paikassa alttaritaulun vieressä lasiarkussa makasi piispan asuun puettu nukke. Metallilaatassa arkun päässä luki Aloitzije Stepinac.

Poistuessani Kroatian pääkaupungin Zagrebin katedraalista vuonna 2019 päässäni pyöri. Suomenkielinen Wikipedia ei tunnistanut nimeä. Kaikilla katedraalia koskevilla sivuilla kerrottiin kirkosta, mutta ei vainajasta.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Tämä hahmo herätti ihmetystä. Kuva Jarmo Eskelisen albumista.

Jotkut väittivät sen olevan balsamoitu ruumis. Miksi hänen leposijansa oli kirkossa, eikä lattian alla?

 

Pengottuani asiaa huomasin, että häneen kietoutuu Balkanin yksi sotahistorian verinen haara. Kroaatit olivat Itävallan hallintokaudelta perineet katolilaisuuden. Itä-Rooman jäljiltä Serbia puolestaan oli ortodoksinen valtio.

Kristittyjen oppiriidat juuri tällä rajalla ovat erityisen kireät. Stepinac oli Zagrebin katolisen kirkon arkkipiispa.

 

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen alueen kansat yhdistettiin pakolla Jugoslavian kuningaskunnaksi. Eri kansojen valtio natisi liitoksissaan. Vuotavat haavat syntyivät natsi-Saksan vallattua alueen. Kroaatit myötäilivät saksalaisia.

 

Kroaatit kohdistivat serbeihin uskon nimissä rajun etnisen puhdistuksen. Stepinac profiloitui kansallisaatteen mieheksi.

Vieläkin tutkitaan, veljeilikö hän saksalaisten kanssa ja hyväksyikö hän kansanmurhan.

 

Kommunistinen Jugoslavia säilytti sodan jälkeen rajansa. Titon johdolla serbit saivat hallinnossa yliotteen. Kroaatit jäivät alakynteen.

 

Stepinac tuomittiin poliittisin syin vankeusrangaistukseen. Kroaatit tuskailivat, koska häntä ei päästetty kardinaaliksi nimettynä Roomaan valitsemaan paavia. Hän kuoli kotiarestissa vuonna 1960.

Titon kuoleman jälkeen Jugoslavia hajosi. Kroatia taisteli itsenäisyyden serbeiltä.

 

Katolisen kirkon muisti on pitkä. Paavi Johannes Paavali II julisti valtavan väkimäärän keskellä itsenäistymisen jälkeen Stepinacin serbien tuottamista kärsimyksistä marttyyriksi. Serbia ei sulattanut hänen kunniansa palauttamista. Vanhat haavat revittiin taas auki.

 

Katedraalissa en osannut kuvitella, että Stepinac antoi kasvot kroaattien yhtenäisyydelle. Hänen habituksensa on heille sama, kuin meille Mannerheim.

Tuomiokirkossa esillä maatessaan kardinaali on Serbian kasvojen eteen esiin työnnetty miekka. Uutta kahakkaa odotellessa.

Kirjoittaja on asianajaja, joka ei omissa kirjoituksissaan mielistele ketään.

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset