Kaupunkiuutiset

Kolumni: Miksei väärin toimimisesta saisi tulla paha mieli? – Älä syyllistä, syyllisty mieluummin!

Ani Kellomäki Kuva: Taru Arnkil
Ani Kellomäki Kirjoittaja on sairiolaistunut toimittaja ja tietokirjailija. Kuva: Taru Arnkil

Ensimmäisen ja toisen aallon välimylläkässä mennään ja poteroihin on päästy villeiltä kesälaitumilta odotetun sukkelasti. Sädekehät sinkoilevat, maskiraivo nousee ja omasta vapaudesta käydään kirjaimellista henkien taistoa.

Kiinnitin huomiota erityisen ”et sä mua määrää” -juttutyypin yleistymiseen lehdissä. Näissä jutuissa kerrotaan, missä oltiin ja mitä tehtiin, ja miten se oli erilaista ja perustellumpaa kuin kaikkien muiden olemiset ja menemiset. Ja aivan erityisesti niissä surraan syyllistävää ilmapiiriä. Tuntuu kurjalta, kun muut penseilevät omille valinnoille.

Ja onhan se totta. Syyllistävä ilmapiiri on haitarista – niin koronan kuin kaiken muunkin kohdalla. Paljon enemmän kannatan epämuodikkaampaa syyllistyvää ilmapiiriä. Sen asemesta, että syyttelemme kilpaa muita, kehotan syyttämään aina ensiksi itseä. Vanha kunnon synnintunto kunniaan! Se on usein täysin aiheellista.

 

Minulla on ollut monta perusteltua paikkaa tuntea syyllisyyttä, mutta oikeutusta siihen on yritetty evätä.

Vuonna 2014 ajoin pahan kolarin ja meinasin päästä hengestäni. Pahimmassa tapauksessa hengestään olisi voinut päästä muitakin. Minulle sanottiin toipilasaikanani lukuisia kertoja, ettei pidä olla ankara itselleen. Ettei kannata syyttää itseään. Mitä vielä! Juuri minähän se onnettomuuden ajoin. Minun käteni olivat ratissa. Minun huomioni muualla. Minun kaasujalkani raskas. Se oli aivan kokonaan minun syyni. Silloin kannattikin syyllistyä. Oli aihetta olla ankara itselleni. Olin törttöillyt ja aiheuttanut sillä harmia ja vaaraa.

Toisinaan myös tuhlaan rahani tyhmyyksiin. Myös silloin kannattaa totisesti syyttää itseään. Samoin silloin, kun on mennyt välit poikki kaverin kanssa, on pyllyillyt puolisona tai tulee oltua kehno vanhempi. Hirmu usein joku hyvää tarkoittava läheinen kiilaa väliin ja pehmustelee näissä tilanteissa asiaa kannustavalla tokaisulla siitä, ettei juttu ole minun syyni. Vaikka on.

 

Minusta ihan kurantti ensimmäinen kysymys kaikissa tukalissa tilanteissa onkin: onko tämä minun syyni? Huomattavan usein vastaus on myönteinen.

Totta kai törppöjen tekojen ja köpöjen ratkaisujen taustalla on muitakin syitä, mutta tässä ajassa tunnutaan hakevan syyllisiä mieluiten ihan kaikkialta muualta kuin peilistä. Ja kuitenkin: Voimme vaikuttaa ainoastaan omaan käytökseemme, ja omaa käytöstä voi muuttaa vain, jos ensin huomaa muutostarpeen. Ja kaikkein parhaitenhan sen huomaa siitä, että tulee vähän syyllinen olo.

Miksi niin usein ajatellaan, että välinpitämättömyydestä, pahan tekemisestä tai väärin toimimisesta ei saisi tulla paha mieli? Vanha kunnon syyllistyminen on tärkeä ja ihan liian vähän arvostettu signaali. Mulkoillaan siis muita vähän vähemmän ja peiliin useammin. Sen koronankin kohdalla.

Uusin Kaupunkiuutiset

26.9.2020

Fingerpori

comic

Päivän Hämeen Sanomat

29.9.2020