Kaupunkiuutiset

Kolumni: Taidan olla sellainen seinäruusu

Sana Mustonen Kirjoittaja on Rengon maaseudulla asuva iskelmäsanoittaja. *** Local Caption *** Sana Mustonen Kirjoittaja on Rengon maaseudulla asuva iskelmäsanoittaja.

Minä olen huono ystävä.

Parhaimmat kaverini eivät enää edes jaksa valittaa siitä. Heille on jo täysin selvää, että minä soitan heille todella harvoin, silloin täytyy olla suuri hätätilanne ja käyn kylässä vielä harvemmin, kerran vuodessa, jos sitäkään. Sen sijaan vastaan mielelläni minulle soitettuihin puheluihin ja kotini on aina avoinna ystävilleni.

Minun mielestäni muiden ihmisten luona on tylsää ja kiusallista ja aivan liian paljon rajoituksia. Esimerkiksi kerrostalossa kyläillessä täytyy kokoajan muistaa pitää puheääni hiljaisena ja varoa extempore-huudahduksia ja liian kovaa naurua.

Toisaalta, olen minä kovaäänisyydestäni saanut kuulla keskellä järveä olevassa saaressakin! Olin ystävieni saaressa, miettikää nyt, oma saari ja kohtasin järisyttävän hämähäkin. Huusin tietysti niin maan perusteellisesti, johon saaren omistaja sanoi SHHHHH! Ei saa huutaa! Silmäni pullistuivat ulos ihmetyksestä.

Mitä ihmettä tekee omalla saarella, jos siellä ei saa edes huutaa???

Minun tontillani käyskentelee poni ja lammas. Molemmat eksyvät aina toisinaan meille sisällekin. Eipä se mikään kauhistus ole. Sen sijaan kauhistus on se, että aiemmin tämä niin kiltti musta lampaamme, Tupsu, lienee saanut vaikutteita maailman BLM -ilmiöstä, kun se on alkanut puskea blondia, käydessäni kyykkypissalla pihallani. Pitää ilmeisesti hommata jostain mellakkavarusteet.

Joku äijä soittaa viidettä kertaa videopuhelua Facebookista.

Näytän juuri nyt siltä legendaariselta kissamummolta takkuisine tukkineni ja minulla on kärpäslätkät paljaana. En vastaa. En vastaa videopuheluihin, vaikka soittaja olisi oma kultani. Videopuhelussa nenä näyttää pitkältä ja naama epäsymmetriseltä, enkä pystyisi keskittymään puheen sisältöön. Taivastelisin vain sitä, kuinka ruma olen.

Joskus jos olen vahingossa vastannut kultani videopuheluun, olen äkkiä kääntänyt kameran kohti seinää. Taidan olla sellainen seinäruusu.

Minulla on nyt taas käynnistynyt jokavuotinen laihdutuskuuri.

Jos kymmenen vuotta sitten vielä pystyinkin laihtumaan 21 kiloa kolmessa kuukaudessa, nykyään sellaisesta on turha haaveilla. Tänä aamuna olin lihonut 300 grammaa edellisaamusta. No, sitten kävin vessassa ja kas, laihduin 300 grammaa. Voi mikä onnenpäivä!

Tietenkin olen rakastunut sellaiseen mieheen, jolla ei ole rasvakerrosta ollenkaan ja joka saattaa litistyä alleni, jos oikein innostun. Pysyypä lähikontaktissa siis sellainen mukava vaarantunne, joka pitää parisuhteen tuoreena. Teidän tätä lukiessanne olen muruni kanssa purjehtimassa jossain Ahvenanmaan suunnalla.

Hätätilanteen sattuessa voin toimia mieheni pelastuslauttana, sillä läski kelluu hyvin. Sumutorven hän saa, jos vääntää minua lujaa nenästä. Siitä pitkästä.

Uusin Kaupunkiuutiset

29.7.2020

Päivän Hämeen Sanomat

4.8.2020

Fingerpori

comic