Kaupunkiuutiset

Kolumni: Tarinaan uppoutuessaan lukija on kaunis, mutta kirjailija on jotain ihan muuta

Juha-Pekka Koskinen Kuva: Hannu Peltonen
Juha-Pekka Koskinen Kuva: Hannu Peltonen

Tämä vuosi on ollut sellainen, ettei tätä viitsi edes muistella. Monelle liikkuvaiselle sielulle on aiheutunut runsaasti tuskaa, kun piirit ovat pienentyneet ja omin siivin ei jaksa kovin kauas lentää. Itselleni muutos ei ole ollut kummoinen, sillä teen matkoja, joihin lippuja ei voi ostaa ja varauksetkin usein perutaan.

Kirjailijan työkalupakissa on monenlaista porakonetta ja vasaraa, mutta tärkein työkalu on mielikuvitus. Se ei näytä kompressorien ja betonimyllyjen joukossa kovin kummoiselta, mutta jos tuo pieni vihreä avain puuttuu, jää sokkeli usein tekemättä ja harjakaisia vietetään ikuisessa huomisessa.

Ihmisen päässä on varmaankin jonkinlaista vikaa, kun pelkästään tuolissa istumalla voi matkustaa paikasta ja jopa ajasta toiseen. Tämän illuusionhan saavuttaa katsomalla hyvää televisiosarjaa tai lukemalla mainiota kirjaa. Vaikka ulkona on pimeää ja sade hakkaa ikkunalautaa, voi vaivatta kahlata Saharan kuumassa hiekassa ja tuntea, kuinka varpaita polttelee. Kun käsiinsä saa hyvä romaanin, työpäivän loppumista odottaa innolla, jotta pääsee takaisin kirjan luomaan maailmaan. Mikään ei ole niin kaunis, kuin junassa tai bussissa kirjaan uppoutunut lukija, joka on paennut keskuudestamme muihin maailmoihin.

Kirjailijan vinkkelistä mielikuvituksen ihmemaa saa vielä uuden ulottuvuuden. Kun hyvän romaanin aihe alkaa nivoutua pääkopassa, huomaa joutuneensa keskelle outoa näytelmää. Tuntemattomat henkilöt alkavat puhua ja on maisemissa, joissa hajut, maut ja värit ovat erilaisia kuin omassa työhuoneessa.

Käsikirjoitusta kirjoittava kirjailija on ympäristölleen haamu, joka kyllä vaeltaa keskuudessamme mutta ei ole kuitenkaan läsnä. Hän ei piittaa mistään, tuskin syö tai juo mitään, vastaa kun ei kysytä mutta ei kysy, jos ei vastata. Ulkona riehuva taifuuni ei häntä kiinnosta sen enempää kuin tanssivat tähdetkään. Hän elää toisessa ajassa ja paikassa, vuosikymmenet vuodessa ja kuukaudet päivässä.

Mutta kaikki matkat päättyvät aikanaan, ja niinpä myös kirjailija joutuu raahautumaan lopulta takaisin arkeen. Parta on jäänyt ajamatta, kalenterin sivut kääntämättä, ajotien reunassa ruoho rehottaa niin, että häpeämättömät ohikulkijat ovat antaneet koiriensa paskoa pientareen ruskeaksi. Matkatavarat ovat yleensä aina kadonneet, ei ole lakkia, ei takkia ja maatilakin on myyty tai pantattu. Retken onnistumisen mittaavat muut tahot paljon myöhemmin, mutta silloin kirjailija on yleensä jo uudella matkalla.

Toisin kuin lukija, joka on maailman kaunein olento kirjan tarinaan uppoutuessaan, on kirjailija samassa tilassa maailman viheliäisin olento. Tuskin mikään kohtalo maailmassa voisi olla kauheampi kuin joutua seuraamaan kirjailijan matkaan tyhjyydessä.

Uusin Kaupunkiuutiset

26.9.2020

Fingerpori

comic

Päivän Hämeen Sanomat

29.9.2020