fbpx
Kaupunkiuutiset

Kolumni: Tavoittelemaanne henkilöön ei juuri nyt saada yhteyttä

Ani Kellomäki. Kuva: Pekka Rautiainen

Terveisiä somelomalta. Kun luet tätä, olen ollut sosiaalisen median ulottumattomissa jo muutaman viikon. Edessä on vielä monta viikkoa, ja sanonpahan vain, että täällä on ihanaa! Tiedän sen kokemuksesta jo tätä kirjoittaessani, toukokuun viimeisenä.

 

Olen ährännyt sosiaalisen median kanssa kauan. Koukuttavan tyyppinä sukelsin sen maailmaan intomielisesti ensimmäisten käyttäjien joukossa. Olen näprännyt niin Facebookia, Instagramia, Snapia, YouTubea, Twitteriä kuin LinkedIniäkin. Siis samaan aikaan, limittäin ja lomittain. Ai niin, ja yhtä aikaa päivittänyt vielä kahta blogiakin. Ihan riittävästi linjoilla olemista yhdelle ihmiselle, sanoisin.

Olen selaillut vessoissa, sängyissä, julkisissa ja yksityisissä kulkuneuvoissa, töissä, kodissa ja puutarhassa. Seurassa ja yksin. Kaikkiin tunteisiin. Olen peukutellut, jakanut, kommentoinut ja vaklannut. Elänyt monessa maailmassa yksillä aivoilla.

 

Olen myös kipuillut aiheen kanssa, julkisestikin. Olen pohtinut riippuvuuttani kolumnissa ja kerran televisiossakin. Kirjoitinpa vinksahtaneesta verkkoelämästä yhden ainakin toistaiseksi julkaisemattoman kirjankin. Minulla on siis viha-rakkaus -suhde, mutta nykyisellään myös vastauksia vaivoihin.

Lääkkeitäkin on löytynyt sen jälkeen, kun vuonna 2019 aloin rajusti kyseenalaistaa omaa käytöstäni. Pääni oli tuolloin yhtä herhiläispesää enkä tykännyt lyhytjänteisyydestäni. Minulla oli jatkuvasti tunne, että käytin aivojani väärin ja ryöstöviljelin jaksamistani. Kamalaa itseni tuhlaamista.

 

Olin ensi alkuun vuoden poissa kaikista kanavista. Se oli sopivan mittainen aika kunnolliseen irrottautumiseen. Hätkähdin henkisiä ja fyysisiä vieroitusoireita. Huumaannuin lisääntyneestä ajasta ja rauhasta. Kuulin taas sadepisarat ja ihmisten askelet kadulla. Jaksoin lukea kirjoja ja kirjoittaa niitä! Muistin asioita. Aloin olla läsnä vain yhdessä maailmassa kerrallaan. Mitä luksusta.

Nyt, kolmen vuoden harjoittelun jälkeen tunnen, että olen löytänyt sopivan tasapainon, tavan olla omissa nahoissani levollisena ja silti vähän kartalla somehommistakin. Minulla on nykyisin vain yksi kanava, jota päivitän ja selaan hyvin maltillisesti.

 

Säännöt ovat selvät: en koskaan someta sängyssä, vessassa, keskustelun lomassa tai syödessäni. Pidän kaikki viikonloput somen kiinni kokonaan. Olen myös kaikki lomat kokonaan poissa linjoilta. Kesällä someloma tarkoittaa aina vähintään kuukautta, mutta useimmiten tauko venyy kahden tai kolmen kuukauden mittaiseksi.

On yksinkertaisesti liian nautinnollista lopettaa neljään viikkoon, kun on päässyt vauhtiin – tai oikeastaanhan kyse on vauhdittomuudesta.

En usuta sinua kokeilemaan. Päätä itse. Mutta täällä on kyllä pirun mukavaa.

Kirjoittaja on sairiolaistunut toimittaja ja tietokirjailija.

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset