Kaupunkiuutiset

Kolumni: Uskotko yliluonnolliseen?

Jarmo Eskelinen Kuva: Tuulia Viitanen
Jarmo Eskelinen Kirjoittaja on asianajaja, joka ei omissa kirjoituksissaan mielistele ketään. Kuva: Tuulia Viitanen

”Täällä jylläävät vahvat voimat. Ne tulevat sieltä huoneestasi”. Näin sanoi eräs kansanparantajaksi itseään tituleeraava rajatieteen harrastaja sen jälkeen, kun oli astunut huoneistoni ovesta sisään. ”Täällä on isommat virtaukset, kuin tuossa rakennuksessa.” Hän osoitti sormellaan torin yli vastapäistä kirkkoa.

”Osaatko katsoa kaivon?” ”Osaan”, vastasin. ”Arvasin, koska sinussa on voima”. Ehkä yllättävin keskustelunavaus ikinä.

Isäni oli kutsunut mökilleen kaivonkatsojan. Elettiin 1960-luvun alkua. Pikku poikana minä sain olla mukana toimituksessa. Pensaikosta mies veisti puukolla pajunvarvun. Jonkin aikaa tontilla oksan kanssa kuljeksittuaan hän osoitti paikan, johon kaivo kannatti rakentaa. Hän ojensi varvun minulle. Totta tosiaan. Maa veti oksaa kuin magneetti. Veto hellitti juuri samassa paikassa, kuin hänellä. Siihen kaivo tuli. Vesisuoni löytyi hänen ilmoittamastaan syvyydestä. En luvannut miehen oppiin, vaikka hän pyysi.

Meedio Anu Väisänen kysyi, haluanko tietää, miltä näytän hänen piirtämässään sielunkuvassa. Anu otti taskustaan puhelimen ja näytti. Pääkuva oli kuin Edvard Munchin Huuto-maalauksesta. Oudon keltainen. Ei ollut ihan peilikuva minusta. ”Tällainen kuva ei synny, ellei sinulla ole väkeviä energioita”. Piirros kuulemma syntyi isomman voiman ohjaamana. Voimista minulla ei ole hajuakaan.

Poikkesin lounasaikaan erääseen konditoriaan ostaakseni purtavaa. Nuori myyjä oli pukeutunut huomiota herättävän mustiin tukan väriä myöten. Kaulassaan hänellä riippui viisikulmainen pentagrammi. Tästä häneltä uteliaana kyselin. Hän kertoi olevansa noita – Wicca. Netistä hankkimani uuden tiedon myötä menin taas kauppaan halusta saada lisätietoa. Kun astuin sisään, hän välittömästi keskeytti myyntityönsä ja painui takahuoneeseen. Sama näytelmä käytiin muutaman kerran senkin jälkeen. Hänen käytökselleen en löytänyt selitystä.

Saavuimme puolisoni kanssa eräänä syysiltana lentokoneella Dubliniin. Sieltä otimme etukäteen tilaamamme vuokra-auton. Olimme varanneet lomamatkallemme majapaikan noin 40 kilometrin päästä kentältä pohjoiseen päästäksemme heti matkaan. Paikalle saavuimme yön pimeydessä. Ei ollut katuvaloja. Ensimmäiseen määränpäähämme Belfastiin oli vielä matkaa. Kylän nimi oli Newgrange.

Aamulla huomasimme, että majapaikkamme vieressä oli Unescon maailmanperintökohde paljon aikaisemmalta ajalta, kuin Egyptin pyramidit. Valtava rakennettu kumpu, jonka syvällä sisällä oli ahtaan käytävän päässä kammio. Sen keskelle tulee suora auringonvalo pienen ikkuna-aukon kautta ilmakanavaa pitkin vain yhtenä päivänä vuodessa – talvipäivänseisauksen aikaan. Millä tuurilla tämä paikka valikoitui yöpymispaikaksemme?

Joulun alla otimme äkkilähtömatkan Lontooseen. Lentokoneessa saimme päähänpiston, että käydään Stonehengessa. Bussimatkaa sinne kertyisi noin 140 kilometriä suuntaansa. Nähtävyytenä se oli upea kokemus. Jälkeenpäin luimme Suomessa, että talvipäivänseisaus on ikivanhoihin uskomuksiin innostuneiden druidien maailmanlaajuinen must-kohde. Miksi kaikista päivistä juuri silloin me olimme siellä?

Uskonko minä yliluonnolliseen? En osaa sanoa. Jokaisella lienee samankaltaisia kokemuksia. Olisiko sittenkin pitänyt lähteä sen kaivonkatsojan oppiin?

Uusin Kaupunkiuutiset

12.8.2020

Päivän Hämeen Sanomat

15.8.2020

Fingerpori

comic