Kaupunkiuutiset

Kolumni: Vanhempi, kaappaa nuoresi kainaloon numeroihin katsomatta – Tänä keväänä jokainen nuori on sankari

Ani Kellomäki Kuva: Muu
Ani Kellomäki Kirjoittaja on sairiolaistunut toimittaja ja tietokirjailija.

Valmistelen  lapseni ylioppilasjuhlaa. Perheen toista ja viimeistä. Seuraan ilmaantuvuuslukuja. Lasken sallittujen kontaktien määrää ja turvavälejä terassilla. Käsidesejä ja tartuntaketjuja.

Harmittaa älyttömästi. Harmittaa itsekkäistä syistä. Kai jokainen haluaisi tämän juhlan juhlia koreimman kautta, muttei mikään juhla ole toisen terveyden arvoinen.

Mitä olisi ollut, jos ei olisi ollut tätä?

Minun turhautumiseni on muutenkin aivan toisarvoista. Näen sen, kun juttelen lähipiirini nuorten kanssa. Yksi heistä, ammattiin valmistunut, kertoo nolostellen, ettei lukion vetäminen läpi samaan aikaan ollutkaan mahdollista. Ettei puhti kerta kaikkiaan riittänyt.

Yksi kasiluokkalainen miettii, mahtaako siirtyminen ysille ollenkaan onnistua. Toisenkaan teinin kotoa ei olla paljoa kouluun päästy kömpimään – oman näytön ääreen parin metrin päähän sängystä edes.

Yksi  lähipiirin nuorista nostaa päähänsä lakin kolmoistutkinnon suorittaneena. Toinen kirjoitti kuin kirjoittikin toivomansa tuloksen suurimmasta osasta aineistaan. Kolmas livahti läpi vähän omaksikin yllätyksekseen.

Kaikkia on ympäröinyt sakea sumu. Ajatus siitä, mitä olisi ollut, jos ei olisi ollut tätä mitä oli ja on. Täysiä sankareita koko liuta. Ihan joka ikinen todistuksiin tuijottamatta.

Olemme olleet maailmanluokan mankelissa. Mittakaavaa on mahdoton oikein ymmärtääkään.

Elämää ei voi porrastaa

Minä porrastan juhlavieraitten saapumisia ja mietin, että näiden nuorten elämässä mikään ei tule niin kuin meillä. Eikä elämää, nuoruuden vimmaisinta hetkeä, voi porrastaa. Kaikki tapahtuu nyt. Tai tapahtuisi. Ja sitten ollaankin seisakkeella määrittelemättömän ajan.

Se kysyy sietämättömän määrän venymistä juuri siinä hetkessä, jolloin kaiken piti kunnolla alkaa. Hetkessä, josta Katri Vala kirjoitti runossaan Kukkiva maa:

Elää, elää, elää!

Elää raivokkaasti elämän korkea hetki,

terälehdet äärimmilleen auenneina,

elää ihanasti kukkien,

tuoksustansa, auringosta hourien –

huumaavasti, täyteläästi elää!

Juhlan aika kaikesta huolimatta

Melkoinen kontrasti!

Mietin niitä nuoria, joiden juhlia ei tänä vuonna nähdä, mutta jotka silti jaksoivat tänne asti. Toivon, että heidän ympärillään on aikuisia, jotka silti kaapaavat kainaloon. Silti onnittelevat sitkeydestä ja selviämisestä.

Miten me, vanhemmat ja muut aikuiset nuortemme ympärillä, osaisimme niellä omat odotuksemme, pelkomme ja pettymyksemme niin, että kykenisimme seisomaan näiden rakkaittemme rinnalla? Että heillä säilyisi toivo ja palo. Usko siihen, että heidänkin hetkensä vielä tulee.

Ja että kaikesta huolimatta on aika juhlistaa, vähin väin ja turvallisin välimatkoin, sitä että kesään taas päästiin. Ja että vielä tulee – onhan piru vie tultava! – toisenlaisiakin aikoja.

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset