Kaupunkiuutiset

Konkarit ja keltanokka mitaleille

Firmaliigaan saatiin tällä kaudella ylivoimainen voittaja. Voudin Kellarin (Public Corner) Tero Tila johti kisaa selvästi jo ennen viimeisiä kierroksia ja piti johtonsa loppuun asti.

Toiseksi tullut Uuden Autokaupan Hannu Pirhonen oli kiistaton kakkonen, mutta JM-Putken Jussi Mäkelä teki pesäeron neljänneksi tulleeseen vasta viimeisellä kierroksella.

Kisassa veikattiin jokaisen HPK:n kotipelin tuloksia, ja mitä paremmin arvaus osui oikeaan, sitä enemmän ropisi pisteitä.

KAIKKI KOLME venyivät kisassa mitaleille ensimmäistä kertaa. Pirhonen on ollut yrittämässä onneaan lähes koko Firmaliigan historian ajan. Kerran hän kertoo pudonneensa viime senteillä pronssisijalta neljänneksi. Tilakin on ollut porukassa mukana kuusi kautta, mutta Mäkelä onnistui keltanokkana kiilaamaan kärkisakkiin heti ensi yrittämällä.

– Aloittelijan tuuria. En miettinyt veikkauksia pitkään kertaakaan, sanoin vain mitä tuli ekana mieleen. Ei auta ajatella liikaa, Mäkelä nauraa.

– Sekä järki että tunne vaikuttivat omiin veikkauksiini, Pirhonen kertoo.

– Mietin tuloksia joukkueen mukaan, ja ehkä vähän myös tunteella, Tila tunnustaa.

Tila ei kertomansa mukaan alkuun kovasti miettinyt kisatilannetta ja pisteitään mutta havahtui jossain vaiheessa kautta siihen, että hänellähän on hyvät saumat viedä koko potti.

– Onhan se kiva voittaa. Terveisiä vaan Janille (Rantanen), hän heittää pientä piikkiä Aulangon suuntaan.

PIRHONEN on ollut lätkämiehiä lapsesta asti, sillä hän on harrastanut aikoinaan itsekin lajia.

– Muistan, kun pelasin HPK:n junnuissa ja Hämeenlinnaan tuli jäähalli (1979). Se tuntui silloin ihan ihmeelliseltä.

Tila ja Mäkelä eivät seuraa lajia kovin tarkkaan, mutta Kerhon pelejä hekin katsovat, Tila työn puolesta televisiosta ja Mäkelä paikan päällä hallissa. Kaikkien kolmen mukaan jääkiekko on paikkakunnan seuratuimpana lajina merkittävä asia koko kaupungille.

– Oman bisneksenkin kannalta HPK:n menestys on tärkeää. Mitä pidemmälle joukkue pärjää, sitä enemmän käy porukkaa ravintolassa, Tila sanoo.

MITALIKOLMIKKO sai ansaitsemansa palkinnot, kunniataulut ja ruusut Kaupunkiuutisten ilmoitusmyynnin tarjoamilla pullakahveilla.

Myyntipäällikkö Esa Kukkonen lohdutteli huonommin tällä kaudella menestyneitä muistuttamalla, että yleensä kärjessä olleet putoavat seuraavana vuonna peränpitäjiksi ja toisinpäin – niin se on kuulemma aina mennyt. Mäkelä meinaa kuitenkin kääntää historiankulun täysin, sillä hän aikoo saalistaa heti mitalisuoran: ensi kaudella hopeaa ja seuraavalla kultaa.

Ensi kauden Firmaliigaan voi ilmoittautua mukaan vaikka heti Kaupunkiuutisten ilmoitusmyyjille.

– Uusiakin osallistujia on jo lupautunut mukaan, kun he ovat nähneet, miten hauskaa tässä porukassa on, Kukkonen myhäilee.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset