Kaupunkiuutiset

Kolumni: Korona paljasti Vanajanlinnan ja kaupungin erityissuhteen

Jarmo Eskelinen Kuva: Tuulia Viitanen
Jarmo Eskelinen

”Kaupunki Vanajanlinnan väliaikaiseksi omistajaksi suunnatulla osakeannilla”. Vedin porot sieraimiini uutisesta. Piti tarkistaa, että ei ollut aprillipäivä. Kaupungin roolia ihmettelin, en Vanajanlinnan väkeä. Yhtiössä on viime vuonna tehty loistavaa työtä syvällä kyntäneen kurssin kääntämiseksi.

20 vuoden jälkeen vanhan vuokrasopimuksen päättyessä linnan vuokrausta ei kilpailutettu. Minun korviini ei ole kantautunut, oliko yritetty. Linna vuokrattiin jatkosopimuksella entiselle yrittäjäyhteisölle 1.1.2020 alkaen. Vuokraa on julkisuudessa arveltu vuokralaiselle edulliseksi. Sitä epäili myös eräs alan yrittäjä, joka olisi halunnut tehdä oman tarjouksensa. Ei saanut. Vuokran tasosta minulla ei ole omaa kantaa, kun faktat puuttuvat. Vuokraperusteet voivat olla niin erilaisia. Ollaan spekulaatioiden varassa.

Kaupunki on lain mukaan velvollinen suorittamaan markkinaehtoisen vuokranmäärittelyn kilpailutuksella, jos kiinteistö annetaan vuokralle vähintään 10 vuodeksi. Vuokrasopimus oli mallia 7 vuotta + 5 vuoden optio. Tehtiinkö vuokraehdot tarkoituksella sellaisiksi, että vuokraa ei tarvinnut kilpailuttaa?

Kilpailutus olisi osoittanut, mikä on vuokrauksen todellinen arvo. Ilman kilpailutusta on jäänyt epäilys, että kaupunki osallistuu edullisella vuokralla yhtiön liiketoiminnan tukemiseen.

Kilpailutuksella on toinenkin merkitys. Kun vuokrataso on saatu selville, vuokra-alueesta rakennuksineen voidaan tehdä riittävän pitkä maanvuokrasopimus.

Vuokraoikeus ja rakennus on mahdollista myydä sen jälkeen eniten tarjoavalle. Kaupunki ei luovu tuumaakaan maasta, jota varten se on tilan ostanut. Yksi vaihtoehto toki on myydä tilakokonaisuus maapohjineen ilman vuokralaista.

Hotellinpitäjät eivät halua omistaa seiniä. Hotellirakennukset yleensä omistaa kiinteistösijoittaja.

Bonuksena, niin luulen, kaupunki saa rakennuksen myynnistä rahan, joka ei ole vähäinen. Samalla, kun vastuut kiinteistön ylläpitämisestä häipyvät, rakennuksen suojelu on omistajan kontolla.

Aikaikkuna sulkeutui, kun uusi vuokrasopimus allekirjoitettiin. Seuraava ajankohta myyntiin on aikaisintaan seitsemän vuoden päästä. Toivottavasti viiden vuoden optiosta päättäminen on kaupungilla.

Uskon, että olen oikeassa, kun väitän, että nykyistä vuokrasopimusta kukaan sijoittaja ei ostamalla ota kontolleen. Linna on myyntiin asti kaupungille arvoton ja pikemmin kulupesä.

Alun uutisotsikko kunnan omistuksesta ei toteutunut.

Kaupunki joutuu lisäkulujen välttämiseksi sinkoilemaan sinne tänne, pitääkseen yhtiön maksukykyisenä. Päätöksenteko oli tuskainen ja vaihtoehdot vähissä.

Jotkut matkailualan yrittäjät ovat kertoneet minulle pitävänsä kaupungin toimia epäasiallisena suosimisena heidän kustannuksellaan.

Kilpailutilanne on vääristynyt. Kaupunginhallituksen pj:n perustelut lehdelle vuokra-alennuspäätöksen jälkeen tukevat tätä väitettä. Tukeen ryhdyttiin oman tappioriskin minimoimiseksi. Ollaan ongelman ytimessä.

Tilanne ei ole koronan syy, vaan se toi vääristymän näkyviin.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset