Kaupunkiuutiset Hämeenlinna

Koronaepidemia vähensi ruokalahjoituksia, mutta niiden tarve kasvaa hurjasti – Hämeenlinnaan viritellään keskitettyä varastoa ja kuljetuksia

Lähihoitajaksi opiskeleva Katja Kulmala täytti tiistaina työharjoittelussa ruoka-apukasseja Luotsi-säätiön varastolla Parolantiellä. Kuva: Esko Tuovinen
Lähihoitajaksi opiskeleva Katja Kulmala täytti tiistaina työharjoittelussa ruoka-apukasseja Luotsi-säätiön varastolla Parolantiellä. Kuva: Esko Tuovinen

Koronaepidemia vähensi merkittävästi kauppojen ruokahävikkiä ja sen myötä niiden ruokalahjoituksia, koska elintarvikkeiden kysyntä oli niin suurta ja toisaalta epätasaista. Järjestöt ovat joutuneet supistamaan ruoka-avun jakamista vähäosaisille eikä tarpeeseen ole täysin pystytty vastaamaan.

Ruoka-avun kysyntä kasvaa entisestään, koska epidemian torjuntatoimien seurauksena lomautukset, konkurssit ja työttömyys lisääntyvät. EU-kuivamuonakassien pelätään loppuvan kesän jälkeen, ja seuraava erä tulee vasta marraskuussa.

Hämeenlinnan seudulla toimiva Hyvän Tahdon Ruokajakeluverkosto (HTR) arvioi, että ruoka-avun tarve koronan aiheuttamassa tilanteessa voi olla jopa kaksinkertainen. Verkostossa on 14 järjestöä ja seurakuntaa.

Avun tarve lisääntyy

Hämeenlinnassa ruokakasseja tarvittaisiin loppuvuonna noin 40 000 ja ruoka-apua hakevia olisi noin 11 000. Valtakunnallisesti on arvioitu avun tarpeen jopa kolminkertaistuvan.

Toisaalta korona on pannut Hämeenlinnassa vauhtia ruoka-avun kehittämiseen. Poikkeustilanteessa se tuli osaksi kaupungin Akuutti arkiapu -toimintaa.

Kaupunki tunnustaa, ettei ruoka-apu tavoita tällä hetkellä kaikkia tarvitsijoita esimerkiksi pitäjissä.

Ruoka-avun kehittämistä kaupunki oli selvittänyt jo viime syksystä alkaen, mutta koronan myötä valmisteluun tulivat vahvasti mukaan myös kaupungin työllisyystavoitteet.

Keskusvaraston puute ollut ongelmana

Epidemian alussa Hämeenlinna-Vanajan seurakunta toivoi entistä isompaa, kantakaupunkiin sijoittuvaa ruokavarastoa EU-ruoka-ainelasteille. Varasto ja EU-ruoan kassitus järjestettiin Luotsi-säätiön tiloihin.

Tällaista ruokalahjoitusten keskusvarastoa ei seudulla aiemmin ollut. Yrityksiltä saatiin lahjoituksena kylmäkontti ja pakastimia.

EU-kassien lisäksi varastosta jaettiin edelleen järjestöille myös hakematta jääneitä kouluruokakasseja. Sinne on otettu myös tukuilta joitakin isoja eriä hävikkiruokaa.

Keskusvaraston ja logistiikan puute on ollut Hämeenlinnan seudulla ongelma kylmäketjunkin kannalta. Täällä ei ole pystytty hyödyntämään välitukkujen ja elintarvikealan suuria ylijäämiä, vaan ne ohjautuivat muualle.

Luotsin ylläpitämästä keskusvarastosta aiotaan pysyvää.

Kaupunki on katsonut, ettei sillä ole varaa vuokrata jotain tyhjillään olevaa kiinteistöä varastoa varten. Tämä ei myöskään ratkaisisi kuljetuksen ja koordinoinnin tarvetta.

Rahoitusta vaikea lisätä

Ruoka-apua antavat järjestöt ovat esittäneet valtakunnallisesti julkisen rahoituksen lisäämistä. Hämeenlinnan on talousongelmissaan vaikea satsata rahaa ruoka-aputoimintaan.

Jakeluvaraston ja logistiikan kustannusarvio on reilut 200 000 euroa vuodessa. Kaupunki laskee, että siitä rahoitettaisiin 78 prosenttia erilaisin työllisyystoimin.

Kaupungille syntyy huomattavia säästöjä muun muassa siitä, ettei sen tarvitsisi maksaa niin paljon työmarkkinatuen kuntaosuuksia.

Varaston ja jakelun toiminta tarvitsee kuitenkin myös suoraa rahoitusta 45 000 euroa. Hämeenlinna-Vanajan seurakunta on jo sitoutunut maksamaan osan.

Toiveissa nopea käynnistäminen

Luotsin varaston oli määrä alkaa toimia uudelta sopimuspohjalta elokuun alusta alkaen.

Hämeenlinnan kaupunginhallitukselle esitettiin, että valmistelua jatketaan osana ensi vuoden talousarviovalmistelua. Se kuitenkin päätti tällä viikolla palauttaa asian valmisteluun. Tarkoituksena on nopeuttaa asian käsittelyä.

Strategiapäällikkö Sirpa Yli-Kerälä kertoo kuulleensa toiveita toiminnan nopeasta käynnistämisestä.

– Luotsin keskusvaraston toiminta olisi luontevaa saada jatkumaan. Isolla keskuksella saataisiin jakeluun lisää volyymiä ja systemaattisuutta.

Sosiaali- ja terveysjohtaja Jukka Lindberg kertoo viestinsä asian valmistelijoille olleen, ettei sosiaali- ja terveystoimella ole mitään mahdollisuutta budjetoida lisää rahaa.

– Mutta voimme harkita nykyresurssien suuntaamista toisin.

Kaupunki ostaa Luotsi-säätiöltä kuntouttavaa työtoimintaa sekä mielenterveyskuntoutujien ja kehitysvammaisten palveluja.

Luotsin toimitusjohtaja Heikki Rantala näkee, että jos sille tulevat eurot pysyvät samana, nykyistä toimintaa voidaan muuttaa niin, että logistiikkakeskuksen hoito onnistuu.

Toimitilat sekä kylmäketjun ja kuljetusten hoitaminen tarvitsevat Rantalan mukaan kuitenkin lisäresursseja.

Janakkalaa ja Hattulaa on kosittu

Selvitystyö hävikkiruoan ja ruoka-avun jakamisen kehittämiseksi käynnistyi viime syyskuussa, kun vihreiden valtuustoryhmä teki siitä aloitteen. Allekirjoittajia tuli kaikkien puolueiden valtuustoryhmistä.

Hämeenlinna on neuvotellut alustavasti myös Hattulan ja Janakkalan kuntien mukaan tulosta.

2000-luvun alkupuolelta toiminut Hyvän Tahdon Ruokajakeluverkosto (HTR) noutaa Hämeenlinnan, Janakkalan ja Hattulan alueella sekä ruokakaupoista että esimerkiksi kouluilta hävikkiruokaa jaettavaksi vähäosaisille. Se jakelee myös niin sanottua EU-ruokaa.

 

Uusin Kaupunkiuutiset

25.11.2020

Fingerpori

comic

Päivän Hämeen Sanomat

27.11.2020