Kaupunkiuutiset Hämeenlinna

Koulujen päättäjäisbileet pidetään tänäkin vuonna verkossa – Lauantain tapahtuman päätähtenä loistaa rap-artisti Etta

Tunnit täys! -tapahtuman uutuutena on Meet & Greet -osio etäyhteyksin tubettaja Joona Hellmanin kanssa. Luvassa on monipuolinen kattaus musiikkia punkista ja metallista räppiin.
Rap-artisti Ettaa on kuultu muun muassa vieralijana Lukas Leonin XTC- ja Rooma-kappaleiden lisäksi myös Stereo:n Vuosien päästä -singlellä.

Tunnit Täys! -tapahtuma lauantaina 5.6. sinetöi kouluvuoden.

Päättäjäistapahtuma järjestetään nyt toista kertaa verkossa.

Viime vuonna tapahtuma jouduttiin siirtämään verkkoon lyhyellä varoitusajalla. Tänä vuonna siihen on jo varauduttu: artisteja on neljän sijasta viisi ja myös väliajalle on luvassa ohjelmaa.

Illan pääesiintyjänä nähdään lahjakas laulaja ja räppäri Etta.

– Etta on yksi niistä artisteista, joita nuoret fanittavat. Olemme pyrkineet rakentamaan ohjelmaa nuorison toiveita kuunnellen. Ideana on myös, että jokaiselle olisi jotakin, Iittalan alueen nuorisotyöntekijä Samuli Mäkelä kertoo.

Meet & Greet verkossa on ihan uusi juttu

Tunnit täys! -ilmaistapahtuman järjestävät yhteistyössä Hämeenlinnan kaupungin nuorisopalvelut ja Kulttuurikeskus Arx.

Uutuutena on Meet & Greet -osio etäyhteyksin tapahtuman juontajan, tubettajana tunnetuksi tulleen Joona Hellmanin kanssa.

– Se, mitä kokeilemme, on ihan uusi juttu. Meet & Greet -tapahtumaan tulee linkki saataville ohjelman aikana. Joona kertoo juonnossa, milloin se alkaa.

Tekniikkaa testataan ennakkoon yllätysten varalta.

– Tapahtuma tavoittaa tuhansia. Meet & Greetiin mahtuu väkeä vain rajallinen määrä, mutta chatin kautta voi myös lähettää kysymyksiä.

Illan aikana musiikkia moneen makuun

Tapahtuman polkaisee käyntiin lauantaina kello 17 paikallinen Strggl Collective, jonka jälkeen lauteille nousevat tunnin välein X Factor -ohjelmastakin tuttu Rock Criminals sekä räppäri Joacim.

Kello 20 on vuorossa omintakeisella soundillaan huomiota herättänyt metallibändi Stoned Statues, joka vastikään julkaisi uuden singlen Burning Feathers.

– Ohjelmaa tehdään nuorilta nuorille. Esimerkiksi Rock Criminals saatiin buukattua Kouvolan nuorisopalveluiden kautta. Samalla nuoret artistit saavat mahdollisuuden esiintyä.

Aikaisemmin tapahtuma on pidetty Linnanpuistossa. Sinne on myös aikomus palata.

– Mahdollisesti tapahtuma voisi jatkossa olla myös hybridi, eli sekä livenä että verkossa.

Koulujen päättäjäistapahtuma Tunnit täys! lauantaina 5.6. Lisätietoa: www.hameenlinna.fi/nuoret.

Tunnit täys! 2021

Tapahtuma on ilmainen.

Juontajana tubettaja Joona Hellman.

Aikataulu: klo 17- Strggl Collective (Dj, Rap), klo 18- Rock Criminals (Punk/Rock), klo 19- Joacim (Rap), klo 20- Stoned Statues (Rock/Metalli) ja klo 21- ETTA (Rap/R’n’B).

Järjestäjinä Hämeenlinnan kaupungin nuorisopalvelut ja Kulttuurikeskus Arx.

Yhteistyössä ovat mukana Showtekniikka Torvinen ja 4k-media.

Tapahtumaa tukee NAL Hämeenlinnan seutu Ry.

Meet & Greet -linkki tulee saataville tapahtumapäivänä.

Linkki tapahtumaan löytyy sivustolta www.hameenlinna.fi/nuoret.

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset