fbpx
Kaupunkiuutiset

Kuka keksi Hämeenlinnan lempinimen Hämpton? – Moni veikkaa Palefacea, mutta räppäri ei ota siitä kunniaa

Palefacen rakkaus vanhaa kotikaupunkia kohtaan ei ole päässyt jäähtymään. Kuva: Joni Sarkki

Hämptonista on tullut viime vuosien aikana yhä useimmissa yhteyksissä käytetty lempinimi Hämeenlinnasta, ja kaupungin eri paikkoihin pystyttämät Hämpton-kirjaimet ovat olleet suosittu kuvauskohde.

Nimen keksijäksi on arveltu Hämeenlinnassa koulunsa käynyttä Karri “Paleface” Miettistä ja hänen kaveripiiriään.

– No mehän näin 1990-luvulla kuviteltiin. Meillä oli tapana sanoa, että ollaan straight outta Hämpton, referenssinä gangsta rap -ryhmä N.W.A.:n biisistä Straight Outta Compton. Todennäköisesti nimitys on kuitenkin vanhempi, mutta on vaikea sanoa, miten se on syntynyt, Paleface miettii.

Hampton on kaupunki Virginiassa ja palatsi Lontoossa. Hämeenlinnan lempinimenä Hämpton on jakanut mielipiteitä. Jotkut ovat pitäneet nimitystä historiallista kaupunkia halventavana.

– Minusta se ei ole millään tavalla pilkkaava, ja ainahan kaupungeille hellittelynimiä annetaan. Jotkut ovat puhuneet Hämiksestä, mutta siitä en ole koskaan tykännyt. Kaikkihan tietävät, että on vain yksi ainoa Hämis ja se on Hämähäkkimies, Paleface tuumaa.

Järvenpäässä syntynyt Paleface ei ole koskaan peitellyt kiintymystään Hämeenlinnaan, jossa hän kävi koulunsa ala-asteelta ylioppilaaksi Tuomelassa ja Hämeenlinnan yhteiskoulussa.

Vanajan rannoilla syntyivät myös kiinnostus rap-musiikkiin.

Tunteitaan vanhaa kotikaupunkia kohtaan hän on eritellyt muun muassa Helsingin Sanomissa vuonna 2007 julkaistussa runossa Päiväunet stogessa, joka kuvaa pääkaupungissa asuvan Palefacen mielenliikkeitä junan ajaessa Hämeenlinnan ohi.

Räppäri nostaa runossaan esiin kaunista luontoa sekä kulttuurivaikuttajia, ja lopettaa paljon puhuviin säkeisiin:

“Nyt kun sitä miettii on kai kaupungissa vikaaki, tarkemmin kun funtsii, niin ainoastaan sijainti. Stadista on liian pitkä todelliseen himaani, unohtakaa helmi, sillä Hämptoni on timantti!”

Tunnetko vieläkin samalla tavalla?

– Kyllä jotakin aina läikähtää sydämessä, kun Hämeenlinna on näköpiirissä, Paleface tunnustaa.

– On vähän tragedia, että kaikki sukulaiseni ovat muuttaneet sieltä pois, joten minulla ei ole kaupunkiin niin usein asiaa kuin ennen. Hämeenlinnassa tapahtui kuitenkin minulle paljon tärkeitä asioita ja se tulee aina olemaan minulle aivan erityinen paikka.

Nimellä Straight Outta Hämpton on julkaistu ainakin kaksi räppibiisiä. Ile Idästä julkaisi omansa vuonna 2012 ja kaksikko Reijo/Pale riimitteli vuonna 2019 näin:

“Kun maailma ei riitä, kurvaa silloin Hämptoniin.”

Se kannattaa muistaa.

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset