Kaupunkiuutiset Hämeenlinna

Kukat tuovat iloa ja lohtua vaikeaan aikaan – Laila Salmisen näyttely Galleria Willa Vaskessa

Laila Salminen tunnustaa yllättyneensä nähdessään uuden näyttelynsä ripustettuna. "Tauluthan näyttävät suht hyviltä", hän ihmettelee. Kuva: AP Sarjanto
Laila Salminen tunnustaa yllättyneensä nähdessään uuden näyttelynsä ripustettuna. "Tauluthan näyttävät suht hyviltä", hän ihmettelee. Kuva: AP Sarjanto

Käsityötalo Willa Waskessa on reilun parin viikon ajan esillä hämeenlinnalaisen Laila Salmisen näyttely Kukka kaikille ilon tuo.

Tuomelan koulussa yli 25 vuotta opettajana ollut Salminen kertoo aloittaneensa maalaamisen kolmekymppisenä.

– Mies harrasti kuvataiteita ja oli oikein hyväkin. Siitä minäkin sitten innostuin. Opettajakorkeassa oli ollut hyvä kuvaamataidon opettaja, jolta olin saanut perustiedot, Salminen kertoo.

Salminen on osallistunut OAJ:n Kanta-Hämeen piirin järjestämiin akvarellikursseihin vuodesta 1989 alkaen ja opiskellut akvarellimaalausta Vanajaveden opistossa. Hän on ollut kahdella kesäkurssilla Virossa.

Salmisen töitä on ollut yhteisnäyttelyissä Riihimäen kirjastossa, Tallinnassa ja Hiiumaalla. VOP:n näyttelyihin hän on osallistunut useita kertoja.

Kukkia ennen kaikkea

Kun koronavirus muutti kaikkien elämän vuosi sitten, Salmisen maalaaminen sai uutta kipinää.

– Innostuin taas uudestaan, kun ei mihinkään päässyt. Pian aloin pohtia, että voisihan sitä näyttelynkin pitää.

Salminen on opiskellut myös grafiikkaa, mutta Willa Vasken näyttelyssä on esillä akvarelleja ja akryylimaalauksia kukista.

– Olen ennen kaikkea kukkamaalari. Rakastan kukkia ja ostan niitä paljon. Maalaamisen lisäksi myös valokuvaan kukkia ja olen joskus saanut otoksellani jonkun palkinnonkin, Salminen sanoo.

Kaikki huolet unohtuvat

Näyttelyssä on Salmisen töitä kolmenkymmenen vuoden ajalta. Hän tunnustaa yllättyneensä katsoessaan omaa näyttelyään.

– Tauluthan näyttävät suht hyviltä ja ilahduin, kun näin ne ripustettuna. Toivon, että maalaukset toisivat näinä poikkeusaikoina ihmisille iloa ja lohdutusta,

Taide on ollut Salmiselle tärkeä henkireikä ja rakas harrastus monien vuosikymmenien ajan.

– Maalatessa voi mennä koko päivä niin, ettei huomaakaan. Siinä unohtuvat kaikki huolet ja ikävät asiat. Varsinkin jos työ vielä onnistuu.

Kukka kaikille ilon tuo -näyttely Galleria Willa Vaskessa 21.3. asti. Avoinna ti-su klo 11–17.

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset