Kaupunkiuutiset

Kulmilta

1Sairaanhoitaja Sirkku Forss lähti mersukyydillä pitkältä uraltaan keskussairaalasta. Yli neljä vuosikymmentä potilaita antaumuksella hoitanut Sirkku pääsi työkavereiden saattamana läksiäisistään kotimatkalle hienolla kyydillä. Parolalaisen Mikko Virran kaappariovinen Mercedes Benz on sattumoisin parasta vuosikertaa 1951.

2Kiertokapulan Jäteselviytyjät 2015 -kilpailun voitto meni Janakkalaan. Vuoden 2015 loppukilpailu kisattiin 12.5. Lepaalla sateisissa, mutta iloisissa tunnelmissa. Riemukkaalla rastiradalla mm. hinattiin faaraoita, ammuttiin Angry Birdsejä ja pompittiin jättisolmioilla. ”Vähän erilainen ja hauska koulupäivä, ja kiva ajatella että näitä juttuja eivät kaikki pääse koskaan kokeilemaan”, kommentoi useampikin finalisti. Tällä kertaa tiukan kisan voiton vei poikakolmikko Eemeli Rahikainen, Eetu Uimonen ja Oskari Ellilä Janakkalan Leppäkosken koulusta: pojat kuittasivat mahtavin tuuletuksin itselleen upouudet, keväänvihreät Jopot. Toisen sijan vei Svenskbacka skola Keravalta ja kolmannelle sijalle ylsi Eskon koulu Hausjärveltä. Kaikki finalistit palkittiin lahjakortein. Kiertokapulan väki kiittää kaikkia Jäteselviytyjiin osallistuneita yli 1 800 oppilasta, kiitokset myös opettajille, huoltajille ja tapahtuman järjestämisessä mukana olleille tahoille.

3Lions Club Hämeenlinna/Linnattaret järjesti 28.4. hyväntekeväisyysmuotinäytöksen Raatihuoneen juhlasalissa teemalla ”vappuilua Sibeliuksen hengessä”. Näytöksen aluksi Saga Järvinen soitti trumpetilla Sibeliuksen Karelia-sarjasta osan Intermezzo, ja näytöksen musiikkina soi myös Sibeliuksen sävellyksiä. Upeat Linnattaret perheenjäsenineen esittelivät näytöksessä kevään ja kesän muotia niin arkeen kuin juhlaankin, sekä alus- ja urheiluvaatemuotia. Näytöksessä olivat mukana Kappahl, Seppälä, Butik Moon, Muoti-Sisko, Name it, Change Linguire, Veromoda, Vila, Jack&Jones, ElmoSport ja Tori Optiikka. Näytöksen tuotto tullaan käyttämään lyhentämättömänä paikallisten lasten ja nuorten hyväksi.

4Sotiemme veteraanien Kanta-Hämeen järjestöt ja Hämeenlinna-Vanajan seurakunta järjestivät 4.5. veteraaneille yhteisen seutukunnallisen kirkkopäivän teemalla ”Te ette valinneet minua, vaan minä valitsen teidät”. Hämeenlinnan kirkko oli lähes täynnä lähiseudun veteraaneja ja heidän omaisiaan. Jumalanpalveluksen jälkeen lähetettiin seppelepartiot Ahveniston ja Vanajan sankarihaudoille sekä Karjalaan jääneiden muistomerkille. Aulangolla nautitun juhlalounaan jälkeen tilaisuus jatkui päiväjuhlana jossa esiintyi mm Varusmiessoittokunnan Kamariyhtye johtajanaan yliluutnantti Kimmo Kopra. Yhtye esitti Finlandian harvinaisella tavalla: Kimmo Kopra oli sovittanut Finlandian jousille ja haitarille. Esitys sai ansaitusti runsaat ablodit. Juhlapuheen piti kenraaliluutnantti Ilkka Ranta. Päiväjuhla päättyi yhteislauluna laulettuun Veteraanin iltahuutoon johon osallistui myös Hämeenlinnan Mieskuoron Seniorit, johtajanaan Erkki Alanen ja soittokunta.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset