fbpx
Kaupunkiuutiset

Kulmilta

1 Yhdeksi asiakaspalvelun huipentumaksi voi sanoa yrittäjä Can Mesen päätöstä antaa ravintolan uuden nimen päättämisen kaupunkilaisten käsiin. Kauppakeskus Goodmanissa toimiva suosittu Topkapi uudistaa ruokalistaansa mannermaiseen tyyliin. Uudessa menussa kanavartaat, paninit ja jälkiruokavalikoima nousevat vankasti esiin, mutta pitsat poistuvat kokonaan listalta. Can Mese haluaa samalla profiloitua myös ravintolan nimen kautta uudella tavalla, sillä Goodmanin Topkapi on jo aikoja ollut eri yritys kuin Parolantiellä sijaitseva pitsaravintola. Uusia nimiehdotuksia voi tehdä alkavan viikon ajan joko sähköpostitse tai paperilla suoraan Kaivokadun ravintolaan. Yrittäjä arpoo kaikkien vastanneiden kesken 300 euron matkalahjakortin. Can Mese valitsee myös ravintolan uuden nimen. Kauppakeskusjohtaja Eeva Jauro pitää ravintoloitsijan jatkuvaa kehityshalua esimerkillisenä. Vanha totuus on, että ”pysyäkseen edes paikallaan täytyy keksiä uutta”, pitää paikkansa myös kilpaillulla ravintola-alalla.

2 Tervakosken Mieskuoro vieraili kesäkuussa kuoron 80-juhlavuoden merkeissä Unkarissa. Kuoron matka suuntautui Budapestiin ja sen lähiympäristöön. Matkalla oli mukana 25 mieskuorolaista ja kuoron johtaja Anne Kekki. Matkan aikana kuoro esiintyi Budapestissa, Tatissa ja Estergomissa. Tatissa kuorolla oli yhteinen konsertti Tatin Nais- ja Mieskuoron kanssa. Unkarin helteinen sää helli matkalaisia ja jokiristeily Tonavalla toi hetkellistä viilennystä. Lisäksi kuoro tutustui eri nähtävyyksiin Budapestissa, hevosnäytökseen pustalla ja keskiaikaisiin turnajaisiin Visegradissa. Mieleenpainuvin kokemus oli esiintyminen Unkarin suurimmassa kirkossa Esztergomin Basilikassa, joka on myös Euroopan kolmanneksi suurin klassinen kirkkorakennus. Tervakosken Mieskuoro harjoittelee keskiviikkoisin klo 18–20.30 Tervakosken Seuratalolla. Vanhat ja uudet laulajat ovat tervetulleita mukaan!

3 Hämeenlinnan Vanhusten Asuntosäätiön Kekkurinkuja 3 B:n 10-vuotisjuhlia vietettiin aurinkoisessa syyssäässä kerhohuoneella 9. syyskuuta. Toiminnanjohtaja Leenamaria Keipilä toivotti juhlijat tervetulleeksi. Hanurinsoittaja Seppo Mäkinen viritteli nuoruusmuistoihin. Kakkukahvit maistuivat ja yhteislaulu raikui. ”Kuulimme myös runonlausuntaa ja yksinlaulua. Iltapäivä kului leppoisasti yhdessäolon merkeissä. Kekkurinkuja on luonnonläheinen ja rauhallinen paikka asua”, talon asukas Aune Korhonen kuvaili juhlan tunnelmia.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset