Kaupunkiuutiset

Kulmilta kuultua: Hämeenlinnan jalkapallon pioneeri Pertti Jokinen, 90, sai onnittelut presidentiltä

Pertti Jokiselle järjestettiin 90-vuotisyllätysjuhlat viime viikon lauantaina. Kuva: Esko Tuovinen
Pertti Jokiselle järjestettiin 90-vuotisyllätysjuhlat viime viikon lauantaina. Kuva: Esko Tuovinen

90 vuotta maaliskuussa täyttäneen Pertti Jokisen pyöreitä vuosia oli tarkoitus juhlistaa jo maaliskuussa, mutta koronaviruksen puututtua peliin juhlat siirtyivät tälle syksylle.

Reilut puoli vuotta myöhemmin yllätysjuhlat saatiin järjestettyä kerhoravintola Seiskassa. Koronariskin vuoksi juhlat pidettiin suljettuna.

Juhlissa kuultiinkin paikallaolijoiden toinen toistaan kunnioittavampia puheenvuoroja juhlakalu Jokisen merkityksestä alueen jalkapallolle.

Jokisen merkitystä alueen jalkapallolle kuvastaa ehkä parhaiten se, että Jokinen vastaanotti tervehdyksiä mm. Palloliiton puheenjohtaja Ari Lahdelta ja Tasavallan presidentti Sauli Niinistöltä.

– Hienoa tekstiä ja juhlahumua riitti koko tapahtuman ajan. Kaikenlaista hommaa on jalkapallon parissa matkan varrelle riittänyt ja oli hienoa, että sitä muistettiin, Jokinen kertoi.

Jokisen jalkapallointohimo alueella on ollut merkittävä. Hän on toiminut HPK:n, Pallo-Kärppien, FC Hämeenlinnan ja HJS:n synnyn alussa suurena vaikuttajana, mentorina ja taustavaikuttajana.

Jokinen itse tuli jalkapalloharrastuksen pariin jo vuonna 1943. Palloilumies on ollut mukana myös jääpallossa ja jalkapallossa ja hänellä on SM-hopea vuodelta 1952 HPK:ssa.

Hän käy edelleen katsomassa kaikki jalkapallotapahtumat Hämeenlinnassa.

 

Kriisinhallintaveteraaniyhdistyksen juhlaohjelmaan kuului yhteiskuva hienossa syksyisessä miljöössä.

Rauhanturvaajayhdistys juhli pyöreitä vuosia

Kanta-Hämeen Rauhanturvaajat Ry vietti yhdistyksen 50-vuotisjuhlaa 41 jäsenen voimin Verkatehtaalla torstaina 24.9. Ohjelma starttasi yhteiskuvalla sekä kahvituksella maukkaine tarjoiluineen ja kuulumisten vaihdolla.
Tämän jälkeen ryhmä siirtyi hyvässä järjestyksessä elokuvateatteri Bio Rexin järjestämään yksityisnäytökseen katsomaan elokuvaa Taistelulähetit 1917. Riittävän isossa salissa myös tarpeelliset turvavälit saatiin huomioitua.

Elokuvan jälkeen osa juhlijoista siirtyi vielä kaupungille olutravintola Birgeriin nauttimaan virvokkeita ja jatkamaan turinointia hyvien rauhanturvaajaveljien seurassa.

Yhdistys kiittää kaikkia paikalla olleita juhlijoita sekä Kahvila Verkatehdasta ja Bio Rexia hyvästä palvelusta ja onnistuneista järjestelyistä.

Uusin Kaupunkiuutiset

24.10.2020

Fingerpori

comic

Päivän Hämeen Sanomat

26.10.2020