Kaupunkiuutiset

Kulmilta kuultua: Janakkalan SunSäbässä innostuttiin liikunnasta

Turengin alakoululaisia SunSäbä-tapahtumassa. Kuva: Salibandyliitto.

Suomen Salibandyliiton organisoima kesäkiertue SunSäbä vieraili toista kertaa Janakkalassa elokuun loppupuolella. SC Urbansin isännöimän tapahtumaviikon aikana Janakkalan kunnan alakoululaiset pääsivät testaamaan Multisport-alustaa, erilaisia salibandyaiheisia rasteja sekä monipuolisen liikunnan pisteitä Turengin kirjaston parkkialueella ja liikuntahallissa.

Koululaisten lisäksi kenttää ja rasteja hyödynsivät SCU:n juniorit, Ekopatterin firmavuoro, sekä Janakkalan kunnan vammaispalveluiden sählyryhmä.

– Meidän pääasiallisena kohderyhmänä tässä tapahtumassa olivat alakoululaiset, mutta myös muut kävijät viihtyivät tapahtumassa erinomaisesti. Suunnittelimme tapahtuman jo keväällä siten, että eri koulujen oppilaat osallistuvat mahdollisuuksien mukaan eri päivinä. Ohjaajat velvoitettiin käyttämään kasvomaskeja. Mailoja ja maalivahdin maskeja desinfioitiin ahkeraan tahtiin, kertoo SC Urbansin junioripäällikkö Jokke Jokinen.

Myös SCU:n puheenjohtaja Marko Ruuskanen oli tyytyväinen, kun tapahtuma saatiin vietyä läpi.

– Vuosi sitten järjestimme kaksi erillistä tapahtumapäivää Turengissa ja Tervakoskella, mutta tällä kertaa halusimme mukaan myös kyläkoulut. Tämä onnistui, kun saimme oppilaiden bussikuljetuksiin rahoitusta Leader-ryhmä Linnaseutu ry:ltä.

Kaurialassa juhlittiin 100-vuotiasta taloa

Juhlatalo kuuluu Alasen kaupunginosaan, jossa on jäljellä vanhaa rakennuskantaa.

Hämeenlinnan asunto-osakeyhtiö Koti vietti tänä vuonna synttäreitä, kun talon valmistumisesta oli tullut kuluneeksi tasan sata vuotta.
Nykyiset ja entiset asukkaat kokoontuivat yhteen 22. elokuuta talossa, jonka osoitteet ovat Erottajakatu 10 ja Seminaarinkatu 7.
Rakennuksen on vuonna 1919 suunnitellut arkkitehti Kalle Kontio (1879–1954), se valmistui 1920. Kaurialassa oleva talo on osa niin kutsuttua Alasen kaupunginosaa, joka on saanut nimensä alueella urakoineen rakennusmestari Vilhelm Fredrik Alasen mukaan.

Sisu Hockey palkitsi seura-aktiivejaan

Sisu Hockeyn monivuotinen puheenjohtaja Outi Pohjanvirta oli yksi viirin saajista.

Juniorijääkiekkoseura Sisu Hockey Hämeenlinna ry juhli viidennen jääkiekkokautensa päättymistä kevätkokouksessaan Hämeenlinnassa.
Sisu Hockey Hämeenlinna ry aloitti toimintansa 1.1.2015 ja Hauhon Sisu ry:n Jääkiekkojaoston jo 1980-luvulla alkanutta ansiokasta jääkiekkotoimintaa.

Seura palkitsi ansioituneita perustajäseniään viirillä, jonka saivat Erkki Ahtiainen, Juha Lehto, Outi Pohjanvirta ja Pekka Pohjanvirta. Viirillä palkittiin myös aluevalmentaja Jari Ruottinen sekä tärkeät yhteistyökumppanit Suomen Jääkiekkoliiton Hämeen alue ja Hauhon Sisu. Jääkiekkoliiton viiri luovutettiin aluepäällikkö Jouko Mattilalle.

 

 

 

 

 

Uusin Kaupunkiuutiset

23.9.2020

Fingerpori

comic

Päivän Hämeen Sanomat

23.9.2020