fbpx
Kaupunkiuutiset

Kulttuuri on Aleksis valtion kukkarossa – Rahoituksesta syntyi farssi, joka kirvoitti monet naurut ja itkut

Juha-Pekka Koskinen Kuva: Esko Tuovinen / HäSa
Juha-Pekka Koskinen. Kirjoittaja on hämeenlinnalainen kirjailija.

Joku teistä saattoi ehkä pari viikkoa sitten katsoa Suomen valtionteatterin esittämän farssin Raha ei riitä kulttuuriin.

Tuo mainio näytelmä oli käsikirjoitettu hiukan huolimattomasti, mutta kyllähän se monet naurut ja itkut kirvoitti.

Kukaan ei laita tikkua ristiin

Niille, joille asia ei ole tuttu, voin selittää lyhyesti kupletin juonen. Ensimmäisessä näytöksessä valtio selvitti veikkausvoittovarojen kutistumista koulumestarin voimin ja sai raportin jo helmikuussa 2021.

Kun budjettiriihi syksyllä käynnistyi, huono tilanne oli tiedossa. Siksipä kulttuurilta päätettiin leikata 18 miljoonaa, ja vaikka hallituksen viiden Venlankin kesken vähän jupistiin, kukaan ei laittanut tikkua ristiin Jukolan saunan korjaamiseksi.

Ministeri tulee hätiin

Toisessa näytöksessä nuori kulttuuriministeri Kurvinen itkee leipäänsä leivottua kiveä, ministeriuran terä uhkaa katketa. Onneksi ovela valtiosihteeri tulee hätiin, ja kertoo, että kun kerran raha vähenee, on siitä kaikille osapuolille kerrottava heti eikä hetken päästä.

Onhan monen edunsaajan ja eduskunnan valiokuntienkin tiedettävä, mitä tuleman pitää. Niinpä Kurvinen säntää talliin ja piirtelee punaisia rukseja kulttuurimullikoiden otsaluuhun. Esirippu laskeutuu, tulee väliaika.

Kulttuuriväki pillastuu

Kolmas näytös alkaa, näyttämölle ryntää pillastunut kulttuuriväki. Kaikki muut alat saavat hunajaa koronahaavoihin, mutta kulttuurille tarjotaan ruoskaa! Missä sivistys, missä hengen valo?

Syntyy itku ja valitus, jolloin pääministeri moittii hätähousu Kurvista. Hän kertoo budjetin olleen vasta luonnos, eikä keskeneräistä työtä saisi näyttää hulluille eikä herroille. Rahaa toki on, ei tarvita mitään leikkauksia, kunhan ihan huvikseen hassuteltiin ja katsottiin, miltä se näyttäisi, jos kirstu olisi tyhjä.

Kaikki ovat sankareita

Neljännessä näytöksessä kaikki ovat sankareita. Kulttuuriväki suutelee vallanpitäjien jalkoja, eipä lyöneet, vaikka uhkasivat, onni ja autuus.

Tulevien vuosien kauhut lakaistaan maton alle, kaikki on taas hyvin. Esirippu laskeutuu, yleisö taputtaa.

Sekava käsikirjoitus

Kuulostaako sekavalta? Älkää siitä minua syyttäkö, vaan valtioneuvostoa.

Jos minä kulttuurin ammattilaisena kirjoittaisin tämän näytelmän, siinähän mainittaisiin heti esinäytöksessä, ettei valtiomme ole suinkaan Pareto-tehokas, mitä kulttuuribudjettia laadittaessa usein luullaan.

Elämä ei ole aina nollasummapeliä.

Mitä tästä opimme?

Mitä me tästä farssista opimme, tuskin mitään. Jopa valtion tasolla näyttää unohtuvan, että kulttuuri on ihmiskunnan ikuisen yön katuvalaistus. Kukaan ei kiinnitä valoihin sen enempää huomiota ennen kuin ne sammuvat.

Ankea on maailma, jossa tätä ei ymmärretä.

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset