Kaupunkiuutiset

Kummia tarinoita

Tänä vuonna ilmestynyt teokseni Suuri suomalainen kummituskirja (Minervakustannus) esittelee monenlaisia kummallisia tarinoita. Kummitusjuttu on oikeastaan turhankin suppea käsite tätä sisältöä kuvaamaan, mutta tälle aihepiirille on vaikea antaa edes nimeä, sillä monet nimitykset ovat kovin latautuneita.

Esittelen siis erilaisiin outoihin asioihin ja kokemuksiin liittyvää suomalaista kansanperinnettä. Varsinaisten kummitushavaintojen lisäksi mukana ovat erilaiset enteet. kuolemaan ja vainajiin liittyvät monenlaiset kokemukset, erilaisiin paikkoihin liittyvät merkilliset tarinat ja vielä muutakin.

Olen siis koettanut koota erikoisia tarinoita hyvin monista asioista, mutta myös eri aikakausilta. Suomessa vanhaa tarinaperinnettä on koottu paljon, Helsingissä sijaitseva Kansanrunousarkisto on varsinainen aarreaitta näissä asioissa. Mutta mukana on myös aivan uutta, netistä koottua nykytarinointia.

Monet kummittelutarinat ovat säilyneet varsin samanlaisena sukupolvesta toiseen. Jossain talossa kuullaan outoja ääniä tai nähdään outoja hahmoja tai muita ilmiöitä. Mutta elämäntapojen muutos ja tiedon lisääntyminen ovat myös muuttaneet tarinoita.

Silloin kun matkat tehtiin hevoskyydillä tai jalkaisin, oli jokseenkin jokaisella paikkakunnalla jokin pahamaineinen tieosuus tai maantien varressa oleva paikka, jossa tapahtui outoja ja jota siksi pelättiin. Yksi tunnettu esimerkki pelätystä tiestä oli Hämeenlinnasta Pälkäneelle johtava tie Vermasvuoren risteyksen vaiheilla eli Palssarinkankaalla. Siellä tosin puhuttiin yliluonnollisten olioiden lisäksi myös rosvoista.

Hautausmaat olivat ennen mahdottoman pelättyjä paikkoja, jopa niin että moni ei uskaltanut kulkea yöaikaan edes tiellä hautausmaan ohi, sillä vainajat saattoivat ilmaantua häiriköimään. Myös monenlaisia luonnon ääniä ja ilmiöitä pelättiin – vaikka ihmiset toisaalta elivät lähempänä luontoa, luonnossa oli myös paljon pelättävää.

Oma kiinnostava kokonaisuutensa olivat sota-ajan tarinat. Kerrotaan monista tapauksista, jolloin rintamalla kaatunut sotilas juuri kuolinhetkenään ilmaantui kotiväelle, tai joku kotiväestä muulla tavoin aavisti juuri sillä hetkellä, mitä oli tapahtumassa.

En ota kirjassa kantaa näihin tarinoihin enkä pyri selittämään niitä, tarkoitukseni on ennen muuta esitellä tätä aina kiinnostavaa tarinaperintöä. Paljon näitä outoja kokemuksia joka tapauksessa on, eivätkä ne ole maailmasta mihinkään häviämässä.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset