fbpx
Kaupunkiuutiset

Kumppanuuspäivä on köyhien asialla

Ensi viikon maanantain Kumppanuuspäivä on omistettu köyhyyden ja syrjäytymisen torjumiselle. Teemoja käsitellään keskustelun, musiikin ja draaman keinoin Kumppanuustalossa kello 13.00 alkavassa tilaisuudessa, jonka otsikkona on osallisuutta jakamassa.

Vieraina ja keskustelijoina ovat Sari Essayah, Tarja Filatov, Sari Rautio ja Iisakki Kiemunki. Heitä haastattelee ja tilaisuuden juontaa käsikirjoittaja ja ohjaaja Arto Myllärinen. Musiikkia esittävät Ida Bois, AP Sarjanto ja Janne Lautamäki.

Keskustelun pohjaksi nähdään Senjamiia ja Katja Lahden kirjoittama näytelmä Laman lapset. Näytelmässä Aleksi ja Elina rakentavat elämäänsä niukoista aineksista, haaveet perheen perustamisesta tuntuvat kaukaisilta ja epärealistisilta. Pienyrittäjänä toimivan Aleksin toiminta on lamaannuksissa, sillä voimavarat kuluvat hänen sairauteen menehtyneen mumminsa paperiasioiden hoitamiseen. Rooleissa ovat Senjamiia Lahti Elinana, Miikka Anttila Aleksina ja Virpi Ahonen Aleksin äitinä.

– Heikoimmassa asemassa olevilla ei ole vahvoja tukiryhmiä puolustamassa. Kun leikkauksia kohdistetaan heille, joilla ei nytkään ole juuri mitään, jaetaan osattomuutta. Annamme päättäjille mahdollisuuden tukea ihmisten osallisuutta ja siksi verkostona annamme äänen niille, joita ei kukaan kuule tai kuuntele, sanoo Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan diakoni Katja Lahti.

– Seurakunnan diakoniatyöllä on mahdollisuus avustaa akuutissa hätätilanteessa olevia. Vähävarainen jää helposti syrjään ja osattomaksi, kun ei ole rahaa eikä voimavaroja osallistumiseen ja osallisena olemiseen.

Kumppanuuspäivän järjestää Hämeenlinnan seudun ruoka- ja talousavun verkosto.

Osallisuutta jakamassa -tilaisuus ma 12.10. klo 13-16 Kumppanuustalossa

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset