Kaupunkiuutiset

Kun ruuhkavuosia elävän tietotyöläisen muisti alkaa pätkiä, ei kenelläkään ole kivaa – Tuleeko meistä Facebookissa noloja päivityksiä jakavia ikuisia nuoria?

Kuva: Toni Rasinkangas
Kuva: Toni Rasinkangas

Olen useamman kerran löytänyt itseni kiertämästä liikenneympyrää. Aivot vaan eivät hoksaa, minne ollaan menossa. Töihin, kotiin, kauppaan vai harrastuksiin? Sen kun tietäisi!

Tunne on tuttu monelle tietotyöläiselle ja ruuhkavuosia elävälle. Muisti pätkii. Ihan yksinkertaiset asiat, kuten nimet ja sanat häviävät. Palaverit on merkittävä kalenteriin ja kännykän on piipattava muistutukseksi, muuten ei vaan muista.

Puhutaan, että työmuisti on kuormittunut. Pitäisi kuulemma hengitellä ja rauhoittaa elämää, mutta minkäs teet nykymaailmassa, jossa tietoa puskee sieltä ja täältä ja sitä on käsiteltävä.

Tulevaisuus vähän pelottaa. Olemmekin kavereiden kanssa maalailleet kauhukuvia, minkä diagnoosin saamme 50–60-ikävuosien kohdalla. Alzheimer, muistin alenema, dementia, mitä näitä nyt on.

Millaisia muistisairaita me nykyajan tietotyöläiset sitten olemme?

Tässä muutama tulevaisuuden visio:

Jos nykyajan muistisairas ei osaa käyttää kuin doroa, me osaamme käyttää kyllä älypuhelinta, mutta emme löydä sieltä mitään muuta kuin Facebookin.

Päivittelemme päivät pitkät menemään. Erityisesti fiidiin ilmestyy duck face -selfieitä eli omia kasvokuvia olemattomat huulet törröllään.

Saatan olla jo nyt nolo mutsi, mutta jälkikasvulle pieni varoitus: Kelatkaapa, kun olen 60-vuotiaana salilla päivittelemässä itsestäni peppu- ja tissikuvia. Toivottavasti silloin saa kuvien julkaisu eston päälle, ettei mene koko suvun maine.

Stringit tekevät paluun

Kun muisti pettää, palaa yleensä ajassa taaksepäin. Meidän nuoruudessamme oli coolia käyttää lantiofarkkuja ja stringejä. Pointti oli, että stringit vilkkuivat housujen ”vyötärön” yli.

Miettikääpä sitä, kun palaamme tähän ”muotiin”, eivätkä omaiset saa päätä käännettyä.

Todennäköisesti muotoilemme myös otsalle kivan tötterön. Se on jäänne 90-luvun alusta.

Kaikki on ruuhkavuosien syytä

Sekoilemme työelämässä kuin viimeistä päivää.

Emme tietenkään myönnä, että muistin kanssa on ihan todellisia ongelmia. Sehän on ollut arkipäivää jo 30-vuotiaasta lähtien. Kaikki on edelleenkin ruuhkavuosien syytä, vaikka emme muista enää edes firman nimeä. Omassakin on tekemistä.

Olemmekin yhteiskuntajätettä, josta ei meinaa päästä eroon, koska olemme olevinaan ”korvaamattomia”.

Onneksi sentään nykyajan stressitasot ovat korkealla koko ajan. On siis toivoa, että sydänkin rasittuu sen verran, ettei jaksa pumpata tyhjälle päälle 30 vuotta. Sehän tulisi ihan liian kalliiksi yhteiskunnalle.

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset