Kaupunkiuutiset Hämeenlinna

Kun työpaikka meni alta, Maarit Holm perusti koronakriisin keskellä uuden lounasravintolan – "Katsotaan nyt tämä kortti"

Maaritin Lounaskulma avautui lokakuussa Kasarmikatu 23:een entiseen Amican ruokalaan.
"Meillä asiakas on keskiössä ja teemme tätä suurella sydämellä. Tarjolla on maukasta kotiruokaa ja meille voi ehdottaa myös toiveita", Maarit Holm (oik.) ja Niina Tjukanov kertovat. Kuva: Heli Karttunen
"Meillä asiakas on keskiössä ja teemme tätä suurella sydämellä. Tarjolla on maukasta kotiruokaa ja meille voi ehdottaa myös toiveita", Maarit Holm (oik.) ja Niina Tjukanov kertovat. Kuva: Heli Karttunen

Maarit Holm perusti uuden lounasravintolan keskellä koronakriisiä. Kokkina hänellä on tuttu työkaveri Niina Tjukanov.

– Olimme työskennelleet yhdessä Cafe Pannussa 17 vuotta, kun meidät elokuussa irtisanottiin. Se oli sysäys. Olen aina haaveillut yrittäjyydestä, joten päätin, että katsotaan nyt tämä kortti, Holm kertoo.

Molemmat olivat olleet jo viime keväänä reilut kaksi kuukautta lomautettuina.

– Siihen emme halunneet. Tammikuussa olisi ollut työttömyys edessä, Tjukanov sanoo.

”Koronatilanne hirvitti”

Maaritin Lounaskulma avautui 19. lokakuuta Linnan Kehitykseltä vuokrattuihin tiloihin Kasarmikatu 23:een.

– Uhkarohkeaahan tämä on tänä aikana, mutta positiivisuudella, nöyryydellä ja hyvällä asenteella lähdetään tätä tekemään, Holm sanoo.

Ravintoloiden uudet koronarajoitukset astuivat voimaan juuri avajaisten alla. Normaalisti asiakaspaikkoja on 60, mutta niitä on vain 30.

– Kyllähän tämä koronatilanne hirvitti, mutta ajattelin, etten luovuta. Olihan se huisia, että kun avasimme, sai käytössä olla vain puolet asiakaspaikoista, mutta tällä mennään.

Holm kiittelee Hämeen uusyrityskeskukselta saamaansa tukea.

– Toimitusjohtaja Marko Ahtiaisen ja muun tiimin asiantuntija-apu on ollut kullanarvoista.

Selkeä työnjako

Uutta lounasravintolaa varten salista kaadettiin yksi väliseinä. Kaikki kalusteet sekä astiat ovat uusia. Tiloissa on aiemmin ollut Amican ruokala, joten keittiön laitteisiin ei Holmin tarvinnut investoida.

– Toimme myös sisustukseen vähän lämpöä ja bling blingiä.

Kaksikon työnjako on selkeä.

– Niina on keittiön valtiatar ja minä vastaan salista. Asiakas edellä menemme, niin kuin olemme tehneet ennenkin, Holm sanoo.

Paikka on avoinna arkisin kello 8–15.30. Lounasta on tarjolla kello 10.30–14.30.

– Olosuhteisiin nähden asiakkaita on käynyt hyvin. Ihmiset ovat kiitelleet meitä rohkeudesta ja palaute on ollut positiivista. Hyvä palvelu ei maksa mitään ja meillä se kuuluu hintaan.

Maarit Holm on kiinnittänyt lounasruokalansa sisustuksessa huomiota myös yksityiskohtiin.

 

Lounasravintolan WC:n lamppu on herättänyt ansaittua huomiota.

Uusin Kaupunkiuutiset

21.11.2020

Fingerpori

comic

Päivän Hämeen Sanomat

24.11.2020