fbpx
Kaupunkiuutiset Hämeenlinna

Kuukauden pohjoismainen elokuva: Kaipuuta, toivoa ja identiteettijahtia Grönlannin lumisissa maisemissa

Kuvassa kalatehtaan nuori Kirsten kirkkaassa pakkasilmassa. Kuva: Walhalla
Kuvassa kalatehtaan nuori Kirsten kirkkaassa pakkasilmassa. Kuva: Walhalla

Norjalainen dokumentti Winter´s Yearning eli Talven kaipuu päättää syyskauden pohjoismaisten elokuvien sarjan.

Sidse T. Larsenin ja Sturla Pilskogin teos kuljettaa katsojan grönlantilaisen puhtaanvalkoisen lumen ja sinisen meren ääreen, paikkaan josta ei ole vara lähteä Tanskaan, tai minnekään, tai ainakaan vara palata takaisin, jos kerran on lähtenyt.

Loputon odotus

Kolmen päähenkilön – Kirstenin, Gideonin ja Peterin – yritykset muuttaa tosiasioita hukkuvat Maniitsoqin pikkukaupunkiyhteisön loputtomaan odotukseen.

Pelastajaksi, työn ja vaurauden tuojaksi pitäisi pian saapua ALCOA, yhdysvaltalainen alumiiniyhtiö. Uusi tehdas muuttaisi kaiken. Toimitusjohtaja ei vain tule vierailulle.

Alkoholi lääkitsee

Maniitsoqissa kaikki tuntevat toisensa. Paikka muistuttaa ilmapiiriltään yllättävästi suomalaista syrjäseutua.

Alkoholilla lääkitään sekä masennusta että elämänkumppanin kaipuuta, työttömyydestä puhumattakaan. Grönlannissa pari sukupolvea on kasvanut ryypäten ja tapellen.

Vain mummot ja papat muistavat toisenlaisen elämän. Vain he osaavat olla ylpeitä maastaan ja sen perinteistä.

Mitä tekee kalatehtaan nuori Kirsten kohdattuaan vanhuksia? Saavatko Gideon ja Peter mitään aikaan?

Muutos alkaa itsestä

Alkuperäiskansojen oikeudella omaan elämäntapaan ja itsenäisyyteen ei ole kaukaisen emämaan tai kansainvälisen talousjätin politiikassa juuri mitään merkitystä.

Toisten apuun ei Grönlannissakaan kannata tuudittautua vaan pitää ottaa ohjat omiin käsiin. Jokaisen pitää kantaa vastuu, lopettaa joutilas ajelehtiminen ja aloittaa muutos itsestä.

Omien juurien hyväksyminen ja omien traumojen tunnistaminen vapauttaa.

Tuttu, pohjoinen ulottuvuus

Tarina on kiedottu kauniisiin pelkistettyihin kuviin, kumpuilevien vuorten lumisiin rinteisiin, Atlantin ja jäämeren hilehyhmään, maailmaan, jossa armoton pimeä ja keinovalo sekoittuu kalan ja valaan lihan tuoksuun.

Maiseman herättämistä tunteista ponnahtaa väistämättä mieleen Miia Tervon Aurora. Siinä kuten Winter´s Yearningissä on tuttu pohjoinen ulottuvuus: sielu kiinni maisemassa ja sydän juurissa.

Joulu ja pieni onni pilkahtaa kuvissa. Grönlannin kielikin kuulostaa jännittävän erilaiselta.

 

Kuukauden pohjoismainen elokuva: Winter´s Yearning (2019) Museo Militarian elokuvasalissa (2. kerros) maanantaina 13.12. kello 18. Maskisuositus. Liput 7 € Kino Tavastin verkkokaupasta https://kinotavast.tapahtumiin.fi tai 6 € käteisellä ovelta kello 17.45 alkaen.

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset