Kaupunkiuutiset Hämeenlinna

Lähde aikamatkalle Laurinmäelle – Kulttuurikohteissa voi vierailla virtuaalisesti

Janakkalan Laurinmäki on kiitettävästi mukana nykyajassa, sillä torpparimuseon rakennuksia ja luontoa voi tutkiskella myös nettisivujen kautta, Kuva: Anna Järvenpää
Janakkalan Laurinmäki on kiitettävästi mukana nykyajassa, sillä torpparimuseon rakennuksia ja luontoa voi tutkiskella myös nettisivujen kautta, Kuva: Anna Järvenpää

Koronaviruksen aiheuttama poikkeustilanne on johtanut myös museoiden ja monien muiden kulttuurikohteiden sulkeutumiseen.

Matkustelu sekä kohteissa vierailu ei ole mahdollista ja ihmiset viettävät vapaa-aikansa pääosin neljän seinän sisällä. Moneen kotimaiseen kohteeseen voi tehdä kuitenkin virtuaalisia vierailuja ja osallistua live-opastuksiin omalta kotisohvalta.

Hämeen matkailuun keskittyvä verkkosivusto visithame.fi on kerännyt blogijulkaisuunsa maakunnan kulttuurikohteita, joissa voi vierailla virtuaalisesti. Blogi on löytyy osoitteesta visithame.fi/vieraile-hameessa-virtuaalisesti/ (suomeksi) ja visithame.fi/en/visit-hame-virtually/ (englanniksi).

Hämeenlinnan seudun museoista toistaiseksi mukaan on ennättänyt vain Janakkalan Laurinmäen torpparimuseo, johon pääsee tutustumaan virtuaalisesti myös nettiosoitteessa emuseo.fi/torpparimuseo.

Virtuaalinen museo vie aikamatkalle 1800-luvun lopulle esittelemällä Laurinmäen rakennuksia ja niiden käyttötarkoituksia. Muinaismuistojen luontopoluilla voi puolestaan tutustua alueen historiaan ja upeaan luontoon. Mukavana lisänä eMuseossa voi testata myös omaa tietouttaan vastaamalla kysymyksiin.

Blogisivulla on linkit Suomen Lasimuseoon ja Suomen Metsästysmuseoon Riihimäellä.

Lasimuseon 3D-maailmassa voi tutustua kokoelmiin sekä historialliseen museorakennukseen, jonka Tapio Wirkkala on suunnitellut aikanaan Riihimäen Lasin tehtaaksi.

Metsästysmuseon virtuaaliesittelyn avulla pääsee kulkemaan museon käytävillä ja näyttelyissä tutustutaan eränkävijöiden sekä suomalaisen metsästyksen historiaan.

Forssan museolla on oma ”seinätön museo”, jonka mobiilisisällöt johdattavat paikkakunnan historiaan. Upeaan tehdasmiljööseen ja menneisiin aikoihin voi sukeltaa historiakävelyllä, joka esittelee kehräämöaluetta ja muita rakennuksia Forssassa.

Kotiseudun maisemia ja luontoa voi ihailla virtuaalisesti DigiTrail Finlandin YouTube-kanavan 360-kuvien, 360-videoiden ja tavallisten videoiden avulla. Kanavalla voi tutustua Härkätien kulttuurikohteisiin, retkeillä Aulangolla, kurkistaa ihanaan sypressimetsään tai ihailla Hämeen keskiaikaisen linnan sisäpihaa,

Kanavalla saa myös partiolaisilta retkeilyyn liittyviä vinkkejä, joita voi noudattaa päästessään joskus taas oikealle luontoretkelle.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset