fbpx
Kaupunkiuutiset Vuohiniemi

Lähes koko kylä jumppaa yhdessä – Innokkaiden liikkujien Vuohiniemi sai Kunnon kuntalainen -palkinnon.

Vuohiniemen rukoushuoneen sivutila on juuri sopivan kokoinen kyläläisten jumpparyhmälle. Kuva: Lea Karmala
Vuohiniemen rukoushuoneen sivutila on juuri sopivan kokoinen kyläläisten jumpparyhmälle. Kuva: Lea Karmala

Vuohiniemen asukkaat kahvittelivat yhdessä sen kunniaksi, että he saivat Hattulalta Kunnon kuntalainen -palkinnon. Perusteluissa sanotaan, että kyläläiset ovat erittäin aktiivisia ja monipuolisia liikkujia ja osoittavat hyvää yhteishenkeä.

Senioriliikunnan koordinaattori Pia Vekka on vetänyt Vuohiniemen rukoushuoneen tiloissa jumppaa torstaisin viime syksystä lähtien.

– Aluksi meitä oli neljä tai viisi, mutta nyt meitä on kymmenen. Ryhmä on erittäin pirteä, toisiaan tukeva, innostava ja viihdyttävä. Aina räiskyy nauru ja on hauskaa, hän kertoo.

Vekka on iloinen myös siitä, että Hattulan vanhusliikunnan kehittämisen hanke sai juuri päätöksen jatkosta, ja Vuohiniemessäkin kokoonnutaan ohjatusti myös kevätkauden jälkeen.

Kaikesta on tykätty

Kyläläisten liikuntahetket alkoivat tuolivoimistelulla, sen jälkeen oli kuntopiiri, kuminauhajumppaa ja voima- ja tasapainoharjoituksia. Kutakin lajia on tehty neljän kerran jaksoissa.

– Hyvältä on tuntunut. Tämä on sosiaalinen tapahtuma, jossa tavataan kavereita. Meitä ei asu enää paljon kylällä, yhteinen tekeminen on tärkeää. Ryhmässä tulee tehtyä paremmin, mutta se innostaa jumppaamaan myös kotona. Kaikesta olemme tykänneet, jokainen lihas on käyty läpi. Jälkeenpäin on virkeä ja hyvä olo, ja unikin tulee entistä paremmin, liikkujat vakuuttavat.

Hattulan kunnan palkinnon lisäksi Vuohiniemelle tuli Hämeen liikunta- ja urheilu ry:ltä tunnustus samoista ansioista. Kunnan antaman 250 euroa kyläläiset laittavat rukoushuoneen katon uusimiskassaan. Hanke maksaa 20 000 euroa, puolet summasta saadaan EU:lta, loput on kerättävä itse.

Tulossa konsertteja

Vakiasukkaita Vuohiniemessä on enää neljässä tai viidessä taloudessa, suurin osa taloista on tyhjinä. Viereisessä Myllykylässä sentään asukkaita on enemmän, myös lapsiperheitä.

Rukoushuone on kylälle hyvin tärkeä – ja ainoa – kokoontumispaikka. Talossa pidetään konsertteja, kokouksia ja jumalanpalveluksia.

– Renkajärven Suojeluyhdistyksen tilaisuuksissa kävi viime vuonna yhteensä 702 osallistujaa, yhdistyksen sihteeri ja Vuohiniemen kesäasukas Markku Kuivalahti kertoo.

Kattoremonttia tukevaan rukoushuoneen ensimmäiseen konserttiin 14.6. ovat tulossa esiintymään Petri Laaksonen ja Inna Vintturi. Toisessa konsertissa 11.7. nähdään seudun kesäasukkaita esiintyjäjoukossa, johon kuuluvat Tapio Liinoja, AP Sarjanto, Monja ja Antti Kataja, Miika Vintturi, Aku Keinonen sekä Laura, Lotta ja Liisa Kuivalahti.

 

Juttua on muokattu 10.3. kello 12.40. Jutusta korjattiin toisen konsertin virheellinen päivämäärä.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset