Kaupunkiuutiset

Lammi-viikolla vesi ja luonto -teema

Lammi-viikkoa vietetään tänä vuonna sunnuntaista sunnuntaihin, eli 22.8.–28.8. Tapahtumien aiheissa näkyy Hämeenlinnan kuluvan vuoden teeman mukaisesti vesi ja luonto.

Viikko alkaa sunnuntain ohjelmallisilla myyjäisillä ja avoimilla ovilla Athos-säätiön luostarikeskuksessa. Maanantaina päästään kuulemaan vesiluontoaiheista luentoa Lammin kirjastolla. Luennoimaan tulee Hämeenlinnan kaupungin ympäristöasiantuntija Heli Jutila.

Luennon jälkeen on mahdollisuus lähteä kävellen tutustumaan kasveihin Untulan rannassa.

Ohjelma jatkuu tiistaina Lammin kirjastossa, jossa vietetään yhteislaulun ja runojen iltaa yhdessä Lammin soittokunnan kanssa.

Lammi-viikon keskiviikkopäivän ilta on kasvamassa varsinaiseksi taiteiden yöksi. Untulassa vietetään maailmanmusiikin iltaa Lammin vastaanottokeskuksen ja Sydänlammin kyläyhdistyksen järjestämässä illassa.

Evon kyläyhdistys laulaa ja laulattaa iloisia iskelmiä Hoivakoti Saarnissa alkuillasta. Evolta ja Untulasta on hyvä kiiruhtaa Turvantalolle, jossa taidenäyttely on viimeistä iltaa auki.

Kuviskoulu järjestää lukukauden avajaisiksi maalaustalkoot, nimittäin kaikille avointa katumaalausta. Nuoret yrittäjät Kalle ja Aliisa avaavat pop up -kahvilan illalla kuudelta ja pianisti Markku Helko on luvannut tulla kahvilan pianistiksi.

Taiteilija Eero Pöyhtäri tulee juttelemaan taiteesta kaikkien kiinnostuneiden kanssa. Lasitöiden taitaja Raija Oksanen on myös paikalla ihanine koruineen ja laukkuineen.

– Kahvilaan pystytetään myös kirpputoripöytä. Kuka tahansa voi pystyttää kirpputoripöydän ulos tai Turvantalon eteiseen. Paikkavaraus kannattaa tehdä esimerkiksi lähettämällä viesti Turvantalon Facebook-sivun kautta. Nettisivuilla on lisää ohjeita, kahvilayrittäjät kertovat.

Taiteellinen yö päättyy Hakkalan koulun pihalla Lammin Eläkkeensaajien ja Vyhtöin-näytelmäryhmän Runollisen Yömyssyyn. Ohjelma alkaa klo 23.

Torstaina partiolaiset, entiset ja tulevat valtaavat Kalevala-puiston. Syyskauden avajaisiin ovat tervetulleita kaikki, joita partio kiinnostaa.

– Partioharrastuksen aloittaminen ei katso ikään, sillä myös aikuisia tarvitaan partiotoiminnassa, muistuttaa Evonkävijöiden lippukunnanjohtaja Marja-Leena Vitie.

Perjantaina Lammin seurakunta järjestää perinteisen Lammi-viikon konsertin. Tällä kertaa esiintyjät ovat omalta paikkakunnalta: vs. kanttori Kimmo Puunenä soittaa urkuja ja pianoa ja Susanna Mattila laulaa muutamia lauluja.

Konsertissa kuullaan muun muassa Cesar Franckin, Pjotr Tshaikovskin, Toivo Kuulan ja Ambroise Thomas’n sävellyksiä.

Lammi-viikon päätösviikonloppuna luvassa on pesispuulaakia, lastenlauantain puuhia uimahallilla, vieraslajitalkoita Untulassa ja lauttaristeily Kuohijärvellä. Lauttaristeilylle otetaan ilmoittautumisia vastaan torstaihin saakka. Risteilyn järjestää Lieson maa- ja kotitalousnaiset.

Sunnuntaina Riikosten nuorisoseuralla kokoonnutaan Tapiola-tempauksen aamulenkille. Kirkonkylällä kotiseutuneuvos Kaisu Koskue kuljettaa historiasta kiinnostuneita Lammin hautausmaakävelyllä. Kävelyn jälkeen Lammin soittokunta esiintyy perinteisessä tapulisoitossa.

Viikko päättyy Luontoa ja kulttuuria -metsäretkeen Montolan kylällä Kataloisten kyläyhdistyksen järjestämänä. Lammi-viikon ohjelmalehtisen voi noutaa Lammin kirjastolta. Lisäyksistä tiedotetaan kauppojen ja pankkien ilmoitustauluilla sekä Facebookissa.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset