Kaupunkiuutiset

Lapsiperheet tarvitsevat apua

Hämeenlinnan Hope-yhdistyksestä pyydetään yhä enemmän apua. Sen vapaaehtoiset auttavat seudulla asuvia lapsiperheitä, jotka ovat vähävaraisia tai kokeneet äkkinäisen kriisin.

Hope jakaa perheille tarpeellista tavaraa, kuten vaatteita, leluja, kirjoja, reppuja, polkupyöriä. Lahjoittajien antamien rahallisten avustusten avulla tuetaan lasten ja nuorten koulutyötä, harrastuksia ja vapaa-ajan toimintoja. Euroja ei anneta suoraan perheelle, vaan niillä maksetaan jokin aktiviteetti.

Esimerkiksi hiljattain hopelaiset veivät noin 45 lasta vanhempineen päiväksi Puuhamaahan, ja vielä enemmänkin olisi ollut mukaan lähtijöitä. Aiemmin perheille on annettu muun muassa lippuja Hippaloihin ja elokuviin sekä tarjottu laskettelua Kalpalinnassa. He ovat käyneet yhdessä myös HPK:n pelissä.

Hämeenlinnan Hopessa on mukana kymmenen aktiivista vapaaehtoista auttajaa, mutta listoilla on enemmänkin väkeä. Autettavia perheitä on tällä hetkellä 95. Viime jouluna Hope jakoi lahjapaketin 250 lapselle.

Perheiden talousahdinko alkaa näkyä avunpyynnöissä, toisaalta yhdistys on opittu myös tuntemaan yhä paremmin.

– Tämä on vastapainoa omalle työlleni, jossa näen paljon varakkuutta. Auttaessani ihmisiä näen lasten ilon. Ihan parhaita hetkiä on ollut se, kun jaoin perheille mökiltä hakemiani joulukuusia ja yksi 3-vuotias lapsi oli tehnyt minulle kortin, Hopen ”yleismies jantunen” Jukkapekka Tiainen kertoo.

Tiiminvetäjä, lähihoitaja Riikka Honkanen sanoo, että hän haluaa auttaa muita jo oman ammattinsakin takia.

– Lapset ja nuoret ovat olleet aina lähellä sydäntä. Itsekin sitä tietää, että pienkin apu voi olla iso asia.

Asiakasvastaava Maiju Kuusinen kuvailee Hopea harrastuksekseen, johon hän on ryhtynyt auttamisen halusta.

– Tämä ei maksa itselle muuta kuin aikaa, ja vastineeksi saa kiitosta ja hyvän mielen, hän hymyilee.

Kaikki kolme sanovat käyttävänsä joka päivä ainakin jonkin verran aikaa Hope-toimintaan. He myös toivovat lisää porukkaa mukaan jakamaan urakkaa.

Hopella on toimitila ja varasto Parolantie 13:ssa. Kaupunki avustaa sen vuokrakustannuksissa. Toiveissa on kuitenkin saada hieman isompi tila, sillä nykyinen on käynyt ahtaaksi.

Tuen pyytäjät ottavat yhteyttä yleensä puhelimitse tai sähköpostitse. Nettisivuilla on lomake, johon pitää täyttää tarkemmat tiedot toivotun avun laadusta ja kertoa pieni tarina elämäntilanteesta.

– Usein perheissä on taustalla työttömyyttä, jotain kriisiä, peliongelmaa tai vain liian pienet tulot. Kriisiperheille saatetaan hakea isompiakin tavaroita, kuten sänkyjä tai muita kalusteita. Voimme reagoida nopeastikin, Riikka Honkanen kertoo.

Tavaroita Hopen varastoon on kertynyt aika hyvin, mutta usein on pulaa varsinkin noin 7–11-vuotiaiden poikien vaatteista.

– Otamme mielellämme vastaan vaate-, tavara- ja rahalahjoituksia niin yrityksiltä, yhdistyksiltä kuin yksityisiltä ihmisiltä. Kun hätä on suuri, pienikin apu on tärkeää, vapaaehtoiset sanovat.

Info-ilta järjestetään 29.8 klo 18 Hopen varastolla (Parolantie 13).

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset