Kaupunkiuutiset

Lasten Sporttikortti syksyllä

Hämeenlinnan seudun kaikille ensimmäisen ja toisen luokan oppilaille jaetaan ensi syksynä Sporttikortti. Sporttikortti mahdollistaa kolme ilmaista lajikokeilua palvelussa mukana olevien urheiluseurojen harjoituksissa.

Kampanjan tavoitteena on madaltaa lasten ja heidän vanhempiensa kynnystä lähteä mukaan aktiiviseen liikuntaharrastukseen. Palvelukokonaisuus tarjoaa tietoa myös niille vanhemmille, jotka eivät entuudestaan tunne liikuntakenttää. Lasten liikkumattomuus katsotaan pitkällä aikavälillä kansalliseksi uhkakuvaksi.

Tällä hetkellä mukaan palveluun on ilmoittautunut jo toistakymmentä hämeenlinnalaista urheiluseuraa. Seurat voivat ilmoittautua Sporttikorttipalveluun kesäkuun alkuun saakka. Sporttikortti palvelukokonaisuus näkyy netin kautta heti koulujen alettua.

– Jo nyt mukana olevien seurojen määrä riittää kokeilun aloittamiseen, mutta kaikki seurat ovat edelleen erittäin tervetulleita tarjoamaan lapsille tutumismahdollisuus eri liikuntalajeihin, Hämeenlinnan kaupungin liikuntapalvelujen tilaajapäällikkö Päivi Joenmäki kertoo.

Kaupunki ostaa kokonaisuuteen liittyvän verkkopalvelukokonaisuuden Hämeen Liikunta ja Urheilulta. Sporttikortti on ollut Pirkanmaalla käytössä jo seitsemän vuotta.

Hämeenlinnan seudulla Hattula on jo vastannut alustavasti myönteisesti Sporttikortin toteuttamiseen. Janakkalassa asia on vielä valmistelussa.

Lapset voivat käyttää ilmaista kokeilumahdollisuutta ensi syksynä lokakuun loppuun saakka.

URHEILUSEUROILLE Sporttikortti tarjoa mahdollisuuden esitellä toimintaansa uusille harrastajille ja saada samalla lisää jäseniä sekä toimijoita seuraan. Palvelukokonaisuuteen liittyy myös seurojen mahdollisuus kouluvierailuihin. Opettajat voivat hakea sivuston kautta niitä lajeja seuroja, jotka ovat halukkaita esittelemään lajiaan liikuntatunneilla.

– Vuosien kokemusten perusteella seurojen ei kannata järjestää erillistä ohjelmaa sporttikorttilaisille, vaan valmistautua hyvin tulokkaiden vastaanottamiseen normaaleihin seuratoimintoihin, HLU:n aluekehittäjä Hannamari Laitinen opastaa paikallisia seura-aktiiveja.

– Pirkanmaalla on käytetty kouluvierailumahdollisuutta aika runsaasti hyväksi. Vierailu takaa oikean perehdyttämiseen eri liikuntalajeihin, HLU:n yhteyssihteeri Sonja Kössi-Jormanainen painottaa.

Lasten omakohtainen kokeilumahdollisuus on rajattuna aikana elo-lokakuussa.

– Kaikkien lajien osalta ajankohta ei ole paras mahdollinen, mutta ympärivuotiseksi toimintaa ei voi laajentaa. On etsitty parasta mahdollista ajankohtaa, ja koulujen lukuvuoden alkukuukaudet on todettu parhaaksi vaihtoehdoksi, Hannamari Laitinen kertoo.

Palvelukokonaisuus toimii käytännössä niin, että seurat ilmoittautuvat mukaan toimintaan Hämeen Liikunta ja Urheilulle. Ilmoittautumisen jälkeen seuran vastuuhenkilö saa tarvittavat tunnukset Sporttikortti-sivuston omaan hallinnoimiseen.

Vastuuhenkilö lisää palvelusivustolle seuransa harjoitusajat, -paikat ja mahdolliset erityisvaatimukset (esim. välineet, ennakkoilmoittautuminen jne.).

Tältä sivustolta lapset ja heidän vanhempansa voivat katsoa lajivalikoiman sekä harjoitusten ajankohdat ja mennä paikalle haluamanaan päivänä.

Ilmaiseksi kokeilemaan pääsee joko kolme kertaa samaa lajia tai kolmea eri lajia. Harjoitusten ohjaajat tekevät merkinnän Sporttikorttiin lapsen osallistumisesta.

SPORTTIKORTIT jaetaan kaikille ensimmäisen ja toisen luokan lapsille heti lukuvuoden alkupäivinä. Samassa yhteydessä toimitetaan asiaa koskeva kirje lasten v

– Me voimme kehittää palvelua jatkossa koskemaan esimerkiksi laajempaa joukkoa. Nyt lähdetään liikkeelle, jatko on sekä seuraihmisistä että kaupunkilaisista kiinni.

Hämeenlinnassa kahden ensimmäisen luokan oppilaita on noin 1450t, Janakkalassa noin 300 ja Hattulassa noin 200.

Pirkanmaalla Sporttikortti on ollut käytössä seitsemän vuotta. Vuosittain kortin tarjoamia mahdollisuuksia käyttää noin 10 000 lasta.

Lisätietoja ja ilmoittautuminen mukaan Sporttikorttiin: http://sporttikortti.hlu.fi/anhemmille.

– Korttien jakaminen koulujen kautta on jo sovittu Hämeenlinnan osalta, Päivi Joenmäki kertoo. Myös opettajia ohjeistetaan hankkeen käynnistämisestä.

Tilaajapäällikkö Joenmäki korostaa sitä, että nyt kyseessä on kokeilu.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset