Kaupunkiuutiset

Laurinmäen kesäkausi avataan jälleen

Janakkalan Laurinmäen luonto- ja kulttuurialueen kesäkausi käynnistetään rytinällä lauantaina 11.6. klo 10–15. Jo perinteeksi muodostuneeseen koko perheen tapahtumaan kuuluvat letkeä elävä musiikki, leikkisät lastenteatteriesitykset sekä hauskat työpajat, joissa puuhastellaan luontoaiheiden parissa.

Tapahtumalla juhlistetaan myös Janakkalan Luonto ja Ympäristö ry:n 40-vuotista taivalta, ja tarjolla on synttärikakkua 300 ensimmäiselle.

Non-stoppina klo 10–15 pyörivästä työpajatarjonnasta löytyy jokaiselle jotakin: pajoissa tulee tutuksi niin retkeilyn, lintubongauksen kuin vaikkapa kylvämisen salat.

Klo 11–11.20 ja klo 14–14.20 museopihalla pureudutaan elämän tarkoitukseen, kun estradilla nähdään lastenteatteriesitys maassa vierailevasta avaruusoliosta.

Klo 11.30 ja 13 starttaavat Merkkejä muinaisuudesta -luontopolkuopastukset taas vievät kulkijan matkalle menneisyyteen. Opastuksen kesto on noin 60 minuuttia. Myös torpparimuseon rakennuksiin voi tapahtuman aikana tutustua maksutta, omaan tahtiin.

Tapahtuman musiikillisesta annista vastaa alueella kiertelevä Fillaripianisti: muusikko Arno Paakkari pyöräilee ympäri Laurinmäkeä ja soittaa samalla jazzia ja bluesia. Esitykset ympäri aluetta kello 12–15.

Tapahtumajärjestelyistä vastaavat Janakkalan Luonto ja Ympäristö ry ja Janakkalan kunta yhteistyökumppaneinaan Hämeenlinnan seudun lasten ja nuorten kulttuurikeskus ARX, Tarinmaan seudun kyläyhdistys sekä Kahvila Laurinmäki.

Lisätietoa tapahtumista osoitteesta www.janakkala.fi/laurinmaki.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset