Kaupunkiuutiset

Liikunnallisuutta painottava päiväkoti antaa lapselle virikkeitä

Hämeenlinnan kaupungin lasten ja nuorten lautakunnan päätös lakkauttaa kaupungin ylläpitämä päiväkoti Tarvasmäestä ei lopeta alueen päivähoitopalveluita. Elokuun alussa ovensa avaa yksityinen Touhulan päiväkoti. Palveluseteleillä toimiva päiväkoti maksaa lasten huoltajille tismalleen saman verran kuin kaupungin palvelu.

– Tarvasmäen alueen asukkaat ja nykyisen päiväkodin asiakkaat ovat valinnassa ensisijalla, mutta sen jälkeen lapsia otetaan päivähoitoon ilmoittautumisjärjestyksessä. Asiakkaiden kotikunnalla ei ole periaatteessa merkitystä, Touhula liikuntapäiväkotien perustaja ja nykyinen liiketoimenjohtaja Sirpa Turves-Mankila kertoo.

Sirpa Turves-Mankila kertoi päiväkodin toiminnasta Tarvasmäen alueen perheille keskiviikkoiltana. Touhula liikuntapäiväverkostoon kuuluu 56 päiväkotia eri puolelta Suomea. Yritys on täysin kotimaisessa omistuksessa.

Hämeenlinnassa palveluseteli on kokonaan uusi asia päivähoidossa. Tarvasmäki on tällä saralla kaupungille ensimmäinen kokeilu.

Liikunnallisuutta painottavaan päiväkotiin tulee neljä ryhmää. Periaatteessa hoitoon mahtuu 84 lasta, mutta lopullinen paikkaluku ratkeaa hoitoon tulevien lasten ikärakenteen perusteella.

Päiväkodin tarkat aukioloajat ratkeavat tarpeen perusteella. Ruokapalvelun yritys ostaa ulkopuoliselta tuottajalta.

– Palkkaamme 13 työntekijää. Kiinnostusta liikunnalliseen päiväkotiin on ilmennyt alan ammattilaisten keskuudessa runsaasti. Valinnoissa painotamme juuri henkilökunnan innostusta liikunnallisuuteen, Sirpa Turves-Mankila kertoo.

Liikkuminen korostuu

Päiväkodin arjessa liikunnallisuuden korostuminen näkyy lasten liikuntasuositusten toteutumisena jokaisena arkipäivänä.

– Lapsen pitää välillä saada juosta metsässä tukka putkella ja tuulispäänä, toteaa Touhula liikuntapäiväkotien äiti Sirpa Turves-Mankila

– Ajattelemme, että lapsen luontaiseen tapaan olla ja elää kuuluu liikkuminen. Kun pieni lapsi näkee tyhjän huoneen tai vapaan käytävän, hänen ensimmäinen reaktionsa on juosta. Näinhän sen kuuluukin olla. Lapsi ei ole luonnostaan varovainen, se on meidän aikuisen tehtävä.

– Jokainen lapsi kaipaa liikuntaa. Emme korosta päiväkotiin valinnoissa millään tavoin lapsen liikuntataitoja. Kokemusten perusteella liikunnallista päivähoitoa tarvitsevat eniten vähiten liikkuvat lapset. Heille toisten esimerkki on virike omaan liikkumiseen, Sirpa Turves-Mankila selvittää kokemuksestaan.

Ketään ei pakoteta

Hän painottaa sitä, että nykyisen elämänmuodon mukanaan tuoman kaikenlaisen liikkumattomuuden seurauksena tarvitaan järjestettyä liikuntaa – ihminen on luotu liikkumaan.

– Ketään emme silti pakota, mutta lapsi innostuu kun näkee muiden touhuavan aktiivisesti. Liikunnallinen päivä näkyy myös perheen arjessa, sillä silloin ei tarvitse enää lähteä iltaisin purkamaan energiaa, vaan voi rauhoittua omassa kodissaan.

Mitään erityisvempaimia ei rakennettavaan uuteen päiväkotiin tule, mutta mahdollisuuksia liikkumiseen tarjotaan tavallista enemmän.

– Perusajatus on, että sisällä ja ulkona voi ja saa liikkua, siihen ei tarvita erityistä, vain liikuntaa varten rakennettua tilaa. Hiihtoladut syntyvät aivan varmasti ilman kaupungin latukonetta, samoin luisteluradat jäädytetään, Turves-Mankila avaa toimintaperiaatetta.

Hän painottaa henkilökunnan merkitystä lasten päivittäisessä liikunnassa.

– Kaikki lähtee heistä. Innostava ja ideoiva ilmapiiri riittää, loppu on kiinni mielikuvituksesta.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset