Kaupunkiuutiset Hämeenlinna

Liittyykö Koronavilkun käyttöön tietoturvariskejä ja millainen vaara vaanii Facebookissa?

Tartuntoja jäljittävän sovelluksen on ladannut noin 1,7 miljoonaa suomalaista.
Ennätysmäisen nopeasti miljoona latausta saanut Koronavilkku on nostanut myös esiin keskustelun siitä, mitä kaikkea sovellukset käyttäjästään tietävät. Kuva: Heli Karttunen
Ennätysmäisen nopeasti miljoona latausta saanut Koronavilkku on nostanut myös esiin keskustelun siitä, mitä kaikkea sovellukset käyttäjästään tietävät. Kuva: Heli Karttunen

Kansalaiset ovat ottaneet innokkaasti käyttöön Koronavilkun, mutta soraääniäkin on kuulunut. Vaikka ihmiset käyttävät arjessaan runsaasti erilaisia sovelluksia, juuri Koronavilkun on epäilty loukkaavan yksityisyyden suojaa.

Millainen sovellus Koronavilkku on tietoturvan kannalta, Ambientian tietoturvasta vastaava pääarkkitehti Jussi Haaja?

– Siitä päätellen, mitä sovelluksesta on julkisesti kerrottu, sen tietoturvaan on kiinnitetty selvästi huomiota ja erityisesti yksityisyyden suojaan liittyvissä asioissa.

– Tarpeetonta henkilötietojen tallentamista on vältetty. Siinä ei ole esimerkiksi ole toimintoa, joka tallentaisi ihmisen sijainnin, vaan se selvittää vain sen, mitkä puhelimet ovat lähellä toisiaan.

Elämme sovellusten maailmassa. Mistä tiedämme, mitkä niistä ovat turvallisia?

– Kategorisesti sitä on vaikea sanoa. Sen, mitä sovellus saa sinun tiedoillasi tehdä, pitäisi ilmetä tietosuojaselosteesta tai käyttöehdoista, jotka käyttäjä hyväksyy. EU:n tietosuoja-asetuksen mukaan on rangaistava teko, jos henkilötietojen käyttötarkoituksesta tai edelleenluovutuksesta ei selvästi kerrota käyttäjälle.

– Käytännössä suurempi haaste on, että harvempi jaksaa lukea näitä litanioita, joita saattaa olla monta sivua. Jos sovellus on ilmainen, sen ansaintamalli perustuu yleensä tietojen keräämiseen johonkin markkinointitarkoitukseen. Kun puhutaan vaikka striimattavista sisällöistä, ne tyypillisesti tallentavat katseluhistoriasi. On taas käyttöehdoista kiinni, luovutetaanko näitä tietoja eteenpäin markkinointitarkoituksissa. Tässä on selvä huoli yksityisyyden suojan näkökulmasta.

Facebook on täynnä minipelejä, joihin pitää kirjautua. Urkitaanko niillä tietoja?

– Kyllä niissä usein sellainen kulma on, mutta asia ei ole mustavalkoinen. Käyttäjä on tuote, jos palvelu on ilmainen ja minipelin tekijä voi näyttää hänelle mainoksia Facebookissa.

Onko tässä muuta vaaraa kuin joutua mainostulvan kohteeksi?

– Kaikki riippuu siitä, kuinka paljon tietoa on alkujaan luovuttanut Facebookille ja millaisen suostumuksen on antanut niiden käyttöön. Jos painaa kaikkiin kohtiin kyllä, niin luovuttaa kyllä ison määrän tietojaan.

– Näiden pelien ja kyselyiden tuottajien tietoturva ei välttämättä ole kovin korkealla tasolla. Luovuttamalla esimerkiksi Facebookille antamiaan tietoja edelleen kolmansille osapuolille lisää riskiä joutua esimerkiksi identiteettivarkauden uhriksi. Ihmisten kannattaa ennen kaikkea miettiä, mitä he jakavat Facebookissa ja millaisiin tietojen edelleenluovutuksiin he suostuvat.

Onko totta, että palveluntuottajat voivat kuunnella käyttäjää puhelimen kautta ja kohdentaa tälle mainoksia?

– On kiihtyvän väittelyn kohteena, onko totta, että puhelimien mikrofoni on koko ajan päällä. Valmistajat vakuuttavat, ettei tämä pidä paikkaansa. Onhan sekin mahdollista, että tieto käyttäjän kiinnostuksesta jotain aihetta kohtaan on syntynyt muuta kautta.

– Puhelin voi kuunnella tahattomasti esimerkiksi silloin, jos ääniohjauskomennot ovat päällä, mutta jos ääniohjausta ei tarvitse, voi koko toiminnon kytkeä pois käytöstä. Mitään sataprosenttista varmuutta ei kuitenkaan ole, että tämäkään poistaisi kaiken kuuntelun mahdollisuuden.

Kuka puhelintani sitten kuuntelee, ihminen vai robotti?

– Johtuen puhtaasti suuresta käyttäjämäärästä seuraavista käytännön ongelmista, puheen analysointi on hyvin pitkälti automatisoitu. Sama koskee mainosten kohdentamista. Pääsääntöisesti ihminen ei ole tekemässä näihin liittyviä toimia.

 

Uusin Kaupunkiuutiset

28.11.2020

Fingerpori

comic

Päivän Hämeen Sanomat

29.11.2020