Kaupunkiuutiset

Lokit pommittavat kuin lentokonelaivueet

Rantalintujen lahkoon kuuluva heimo halkoo jalankulkijoiden hiuksia syöksyillään puolustaessaan poikasiaan. Keinusaaren leikkikentällä ovat telmivien lasten äänet vaihtuneet viime viikkoina lokkien rääkäisyihin.

Leena Joutsen kertoo, että Pikkujärventien ja Aittatien välissä oleva leikkipuisto pysyi täysin autiona kolmisen viikkoa.

– Tämä on ollut ihan järkyttävää. Ei sinne kentälle uskaltanut lasten kanssa mennä, kun heti oli iso lokki ahdistelemassa. Ei voi nukkua, kun lokit rääkyvät yötä päivää. Lisäksi ne pommittavat ihan kaiken, hän päivittelee.

Kentän läheisyydessä näkyvän Maakunta-arkiston seinä on silminnähden täynnä valkoisia vauhtiraitoja.

Myös kerrostalojen ikkunat ja parkkipaikalla seisovien autojen tuulilasit ovat saaneet oman osuutensa. Osalla ylimpien kerrosten asukkailla on asiaa parvekkeelle vasta pesimäkauden jälkeen.

Toni Mikkolan mukaan tilanteet ovat välillä uhkaavia kuin Alfred Hitchcockin elokuvasta Linnut, vaikkeivät lokit varsinaisesti kiinni käykään.

– Eikö niitä voisi hävittää? Pelkästään jo sillä perusteella, ettei leikkikenttä ole lapsille turvallinen eikä hygieeninen paikka. Eikös joissain kaupungeissa lokkeja ammuta haulikoilla alas? Mikkola sanoo.

Lokkiprobleeman ratkaisu on taloyhtiön vastuulla. Joutsenen ja Mikkolan mukaan isännöitsijät ovat lupailleet verkkoja sorakatoille. He arvioivat, ettei mitään toimenpiteitä kesken pesimäkauden voi tehdä, mutta ensi keväänä pitäisi jo puuttua peliin.

– Tämä on jokavuotinen riesa. Näköjään se jätetään herran haltuun, Kyllikki Mäkinen huokaa.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset