Kaupunkiuutiset

Lottaperinteen vaalijat koolla Hämeenlinnassa

Lottoperinneliiton liittokokous toi Hämeenlinnan yli sata liiton jäsentä kokoukseen ja Perinneyhdistykseen täksi viikonlopuksi. Tapahtuman yhteydessä palkittiin 97-vuotias hämeenlinnalainen Helvi Frick Vuoden Lottana.

Hämeenlinnan seudun perinneyhdistyksen seppelpartiot laskivat perjantaina seppeleet Hauhon, Kalvolan, Lammin, Rengon ja Tuuloksen sankarihaudoille. Sunnuntaina vuorossa ovat käynnit Vanajan ja Ahveniston sankarihaudoilla.

Lotta-Svärd -järjestö kiellettiin sotien jälkeen 70 vuotta sitten. Lottaperinneliitto perustettiin 1992, kun Suomessa alettiin jälleen julkisesti arvostaa sotien aikana tehtyä työtä. Hämeenlinnan seudun yhdistys perustettiin kymmenen vuotta sitten. Suomessa on kaikkiaan 26 yhdistystä ja niissä yli 4 000 jäsentä.

– 50 vuotta järjestö oli täysin unohdettu, osin halveksittu. Meidän tehtävänä on vaalia sellaisia perinteitä, joilla on ollut yhteys maan itsenäisyyteen. On laskettu, että lottien työ pelkästään jatkosodan aikana oli noin 20 miljoonaa työpäivää. Tuo urakka oli pois miehiltä, ja mahdollisti heidän siirtymisen aseelliseen maan puolustamiseen, liiton puheenjohtaja Kaija Vesala toteaa.

– Laskennallisesti se on jopa kymmenen divisioonan verran miehiä, eli valtava määrä, Museo Militarian johtaja Jaakko Martikainen sanoo.

Martikainen huomauttaa, että Lotta-Svärd-järjestön lakkauttaminen 70 vuotta sitten aiheutti sen aikaisessa ilmapiirissä suoranaista pelkoa lottina toimineiden naisten keskuudessa.

– Tunnuksia ja asusteita hävitettiin, ainakin piilotettiin.

Liiton varapuheenjohtaja ja seudullisen yhdistyksen puheenjohtaja Sirkus Mattila pitää kokouksen saamista Hämeenlinnan toista kertaa yhdistykselle tärkeänä asiana.

– Meillä on aktiivinen yhdistys. Se on aina tietysti toiveena, että nuoremmat sukupolvet osaisivat arvostaa lottien tekemää työtä, Mattila sanoo.

Varsinainen liittokokous on lauantaina ja perinnejuhla sunnuntaina. Perinnejuhlassa esiintyvät muun muassaKaartin soittokunta ja Sibelius-opiston tyttökuoro.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset