Kaupunkiuutiset

Luolajastakin löytyy satavuotias juoksuhautaketju

Kymppitien tuntumassa Hämeenlinnan Luolajassa uinuu satavuotiaita juoksuhautoja noin 800 metrin matkalla. Luonnossa liikkuja ei voi olla huomaamatta kaivantoja, mutta niiden alkuperä on useimmille tuntematon. Suurin osa hämeenlinnalaisista ei tiedä 1915–1917 silloisen Venäjän armeijan rakennuttamasta puolustuslinjasta mitään.

Samaan aikaan kun rakennettuja juoksuhautoja on kunnostettu esimerkiksi Janakkalassa, Luolajan juoksuhaudat ovat saaneet maatua rauhassa. Silti ne ovat edelleen syviä kaivantoja. Vastaavia rakennelmia löytyy muun muassa Katiskoskelta, Urjalasta ja Lopelta. Rakennelmat ovat nyt muinaismuistolain suojaamia.

– Minä törmäsin niihin ensimmäisen kerran 1980-luvun puolivälissä, kun työskentelin seurakunnan Syöksynsuun leirikeskuksen isäntänä. Silloin en tiennyt niiden alkuperää, mutta otin selvää. Sen jälkeen olen tutkinut rakennelmien taustoja hieman tarkemmin, hämeenlinnalainen Antti Kautiainen kertoo metsän siimeksessä polveilevasta kaivantojen kokonaisuudesta.

Luolajassa Syöksynsuun leirikeskuksessa viihtyneet lapset ja nuoret ovat rakentaneet juoksuhautojen päälle omia majojaan ja ylikulkuja kaatuneista puista, mutta tuskin ovat tienneet kaivantojen satavuotiasta historiaa.

Luolajan juoksuhautaketju sijoittuu Alajärven ja Iso-Munakkaan väliselle kannakselle. Suurin osa kaivannoista sijaitsee kymppitien eteläpuolella. Se suunniteltiin yhdeksi taistelulinjaksi Pietarin puolustuskokonaisuudessa. Venäjän armeijassa pelättiin, että saksalaiset nousevat maihin Porin seudulla ja etenevät sisämaan kautta kohti Pietaria.

Entisen sotilaan silmään tarttuu muutamissa kohdin juoksuhautaketjun sijoittelu maastoon.

– En olisi kaivattanut linjaa tähän, Kautiainen pohtii länteen laskevan harjurinteen alaosassa.

Maallikkokin ihmettelee, miksi juoksuhautaa ei ole sijoitettu rinteessä yhtään ylemmäksi, josta olisi avautunut huomattavasti paremmat ampumalinjat Turun suunnasta tulevia kohti.

Kertaakaan ei tosin tuosta juoksuhautaketjusta tosimielellä vihollista kohti ammuttu, koska pelättyä hyökkäystä ei tullut.

– Tästä hakattiin metsä matalaksi Turun suuntaan, jotta näkyvyys olisi mahdollisimman hyvä, Kautiainen viittoilee nykyisin jo synkäksi kuusikoksi kasvaneen metsän keskellä.

100 000:n ihmisen urakkatyömaa

Vastaavia juoksuhautakokonaisuuksia löytyy Suomesta noin 100 eri paikkakunnalta Kuopio–Vaasa -linjalta alkaen. Hieman etelämpänä kaivantoja tehtiin Savonlinna–Mikkeli–Tampere tasolle ja siitä samalla tavalla yhä etelämmäksi. Nykyisellä pääkaupunkiseudulla linnoitustöitä oli runsaasti. Sinne rahdattiin myös kiinalaisia vankeja työmiehiksi.

Taisteluissa juoksuhautoihin turvauduttiin vain Tampereella ja Tuohikotissa Suomen itsenäisyystaistelujen aikana.

Linnoituslaitteiden rakentaminen oli aikanaan Suomen suurin rakennustyömaa. Rakentajina toimivat venäläiset sotilaat ja linnoitustyöläiset, mutta työssä oli myös paljon suomalaisia, sekä vapaa-ehtoisia että pakko-otolla töihin määrättyjä. Venäläiset toivat töihin myös pari tuhatta vankia Kaukoidästä.

Kaikkiaan juoksuhautoja oli rakentamassa peräti 100 000 miestä ja naista sekä lukematon määrä hevosia. Linnoitustöistä maksettiin poikkeuksellisen hyvin.

– Rakentamiseen oli niin paljon halukkaita, että silloiset maatilat kärsivät ajoittain jopa työvoimapulasta, Antti Kautiainen selvittää historiaa.

Sadan vuoden takainen ”hyvä” päiväpalkka oli 2,5–3 silloista markkaa. Hevosmiehelle maksettiin 8 markkaa, mikä oli kaksi markkaa enemmän kuin normaali päivätaksa.

Luolajassa työt alkoivat vuonna 1915 ja päättyivät Venäjän vallankumouksen aikoihin.

Työtahti oli laiskahko

Vaikka töistä maksettiin hyvin, ei työntekijöiltä suinkaan vaadittu kovaa työtahtia. Osa suomalaisista kuvasi työntekoa jopa laiskaksi.

Vanajalainen Onni Haavisto oli hevosineen ajomiehenä. Hän kertoi myöhemmin, miten venäläinen työnjohto suhtautui urakointiin.

– Alkuun otin mukaan tavallisen sontakorit. Työnjohto rutisi, etteivät korit olleet kuljetuksissa täynnä. Seuraavana päivänä otin pienemmät laidalliset kärrykorit. Lastasin ne reilusti täyteen. Työnjohto oli erittäin tyytyväinen, vaikka todellisuudessa tavaraa kulki nyt kerralla aikaisempaa vähemmän, Haavisto muisteli aikoinaan.

Kun hevoset kulkivat jonoissa, laiskin hevonen pistettiin aina ensimmäiseksi.

Työmaalla oli myös muonitus. Isoissa padoissa keitettiin soppaa, jota jokainen sai ostaa varojensa mukaisesti.

Luolajassa oli töissä 400 miestä ja noin 100 naista, jotka oli jaettu sadan hengen komppanioiksi. Maataloista oli mukana mies ja hevonen -työpareja. Työn suunnittelivat venäläiset insinööriupseerit ja työtä johtivat armeijan aliupseerit ja sotamiehet.

Miehet tekivät kaivutöitä ja rakensivat hirsistä juoksuhautoja ja korsuja. Naisten tehtävänä oli kantaa sammalta ja ”rytöä” rakennelmien naamiointiin.

– Juoksuhautoihin tehtiin kivistä myös viemärijärjestelmä, joten siellä ei tarvinnut seistä veden keskellä, Kautiainen tietää. Rakennelmiin kuului myös korsuja, joita käytettiin varastoina ja pienimuotoisesti majoitustiloina.

Lopuksi korvauksia

Linnoitusrakennelmien purkaminen alkoi melkein heti niiden valmistumisen jälkeen 1920-luvun alussa.

– Seinämissä käytetyt hirret purettiin ja laitettiin uusiokäyttöön, sillä ne eivät olleet ehtineet kärsiä lainkaan, Antti Kautiainen kertoo.

Valtaisan työmaan lopputulos oli se, että maanomistajille maksettiin korvauksia runsaista vahingoista. Pelkästään Vanajan alueella korvauksia maksettiin 35 245 markkaa ja kuusi penniä.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Uusin Kaupunkiuutiset

28.11.2020

Fingerpori

comic

Päivän Hämeen Sanomat

30.11.2020