Kaupunkiuutiset

Lyseon yläkoulun oppilaat marssivat keskiviikkona ulos

Keskuskoulun huono ilmanvaihto ja osaltaan Lyseon lisärakennuksessa ilmenneet sisäilmaongelmat ovat saaneet yläkoulun oppilaskunnan liikekannalle. Oppilaat aikovat suorittaa ulosmarssin ensi viikon keskiviikkona kello 12.10.

– Tilanne on kestämätön, kaikki tulevat sairaaksi, oppilaskunnan puheenjohtaja Claudia Hirvonen sanoo.

–  Ei ole kauhean paljon motivaatiota opiskella, kun silmät ovat tulessa ja kutinaa on milloin missäkin. Opettajat eivät voi marssia ulos, mutta me voimme.

Hirvosen mukaan yläkoulun opettajakunta suhtautuu oppilaiden tempaukseen vaihtelevasti.

– Ymmärtääkseni monet ajattelevat mielenilmauksesta myönteisesti, mutta toisia saattaa pelottaa. Tilanne on kinkkinen, koska sisäilmaongelmien todellisesta tilasta ja vaikutuksista tuntuu löytyvän tällä hetkellä niin monenlaisia näkemyksiä, Hirvonen sanoo.

– Kaikki opettajat eivät ehkä halua uskoa tilanteen vakavuutta. Toisaalta heillä on mahdollisuus työpaikan vaihtoon ja niin muutamat opettajat ovat tehneetkin. Meillä oppilailla on velvoite käydä tätä koulua ja tällä hetkellä se ei tunnu mielekkäältä.

Kaikki mukana?

Hirvonen on saanut itsekin kärsiä erilaisista oireista. Eniten ongelmia on Keskuskoulun luokissa.

– Silmät menivät todella huonoon kuntoon, hän kertoo.

– Ne muuttuivat ensin kuiviksi ja sitten tuli punoitusta sekä turvotusta. Tilanne parani vain lääkityksellä. Jos asetelmaa haluaa hieman dramatisoida, niin herää kysymys, kannattaako tänne tuoda enää uusia terveitä koululaisia sairastumaan?

Oppilaskunnan puheenjohtaja uskoo lujasti, että koululaiset ottavat kutsun vastaan keskiviikkona ja ulosmarssi kerää runsaan osallistujamäärän.

– En epäile yhtään sitä, etteivätkö oppilaat lähtisi mukaan. Vähän kuitenkin jännittää, miten kaikki käytännössä toteutuu.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset