Kaupunkiuutiset

”Maailman pienin Hämeenlinna”

58 vuoden takainen Apu-lehden otsikko on edelleen täysin käyttökelpoinen.

Apu nimittäin aloitti noilla sanoilla aukeaman artikkelinsa syksyllä 1959.

Tämä maailman pienin Hämeenlinna oli Toivo ”Timi” Salmisen uurastuksen tulos; 912 talon pienoismalli ydinkeskustasta ahdettuna 90×90 senttimetrin alueelle.

Timi Salmisen nakertamat pienoismallit pulppusivat hänen tyttärensä, nykyisen espoolaisen Anne Syrjän mieleen aivan uudella tavalla, kun hän löysi Hauhon kesäasunnoltaan lehtileikkeitä ja arkistomateriaalia isänsä töistä.

– Nuorena tyttönä ei kotioloissa ymmärtänyt kaikkea sitä, mitä isä, kutsumanimeltään pappa, teki ja oli saanut aikaan. Kun nämä lehtileikkeet, valokuvat ja asiakirjat taas löytyivät, olin innoissani, Anne Syrjä nauraa.

Hämeenlinnan 1950-luvun lopun ydinkeskustaa pikkutarkasti kuvaava pienoismalli sai laajalti kansallista julkisuutta. Apu-lehden ohella muiden muassa Suomen Kuvalehti teki jo aikaisemmin urheilijana mainetta niittäneen Timi Salmisen työstä ison jutun, kuten myös monet sanomalehdet.

Pienoismalleja syntyi myöhemmin muitakin; Hämeenkaari, Hämeenlinnan kirkko, Keskustalo ja Aulangon hotelli. Myös Hatunniemeen 60-luvulla rakennetusta omakotitalosta tehty pienoismalli irroitettavine kattoineen ja eroteltavine kerroksineen helpotti huonesuunnittelua ja jopa kalusteiden sijoittelua.

Anne Syrjä tietää nuoruudessaan kuulemiensa tarinoiden perusteella, että legendaarinen Hämeenlinnan asemakaava-arkkitehti Mika Erno oli erittäin vahva vaikuttaja pienoismallin syntymisen taustalla.

– Ernonkaan vaikutusvalta ei riittänyt siihen, että kaupunki olisi lunastanut pienoismallin omistukseensa sen valmistuttua. Pienoismalli oli pitkään yksityisellä omistajalla, jolta se siirtyi kaupungin haltuun vasta 1971, Anne Syrjä kertoo.

Anne Syrjä arvelee, että Mika Erno näki jo mielessään vanhan rakennuskannan hävittämisvimman. Pienoismalli säilytti ainakin pienen palan historiaa.

Tytär muistaa sen, kuin Timi väkersi äärimmäisen pikkutarkkoja pienoismalleja Parolantien kerrostalon kellaritilassa. Samoissa kortteleissa pyöri niihin aikoihin pari tunnettua veijaria – Antti Hammarberg ja Veikko Salmi. Irwin ja Vexi elivät jo teini-iän vilkkaita vuosia.

– Kirkon katon rakentaminen oli isän mielestä kaikkein vaikeinta. Toisinaan hän laittoi pikkupoikia tutkimaan talojen yksityiskohtia vesirännejä myöten – kaiken piti olla tip top.

– Hänelle oli työkaluina kirurgin veitsi ja paljon omatekoisia puukkoja ja veitsiä. Pienoismallin materiaalina on palsapuu ja puut on tehty metallilangasta ja vaahtomuovista. Työtä vaikeutti myös se, että isältä puuttui vasemman käden etusormi sodassa haavoittumisen seurauksena.

Urakka ei ollut ihan vaivaton, sillä Timi Salminen käytti työhön omaa aikaansa 926 tuntia yhdeksän kuukauden aikana. Kaupungin rakennusvirastossa toimistovirkailijana työskennellyt Salminen ei voinut tehdä pienoismallia virka-aikana.

Hienoa kokonaisuutta säilyttää nyt Hämeenlinnan kaupunginmuseo.

Timi Salminen oli aikansa julkkis Hämeenlinnassa – maajoukkuepelaaja niin jääkiekossa kuin maahockeyssa, mukana myös Helsingin olympialaisten maahockeyjoukkueessa, jääkiekon SM-kultaa hankkinut pelimies.

– Urheilu oli hänelle kaikki kaikessa, lajilla ei ollut niin väliä.

– Isä oli myös persoona, näkyvä hahmo kaupunkikuvassa, varsinainen ekstrovertti. Nuorta tyttöä se näkyvyys jopa hävetti, mutta nyt osaa taas arvostaa ja laittaa asiat oikeille paikoilleen, Anne Syrjä pohtii.

Hän myöntää, ettei pienoismallien maailma nuorta naista kiinnostanut. Nyt asia on toisin.

– Ei voinut mistään vähempää innostua kuin silloisista pienoismalleista. Nyt osaa katsoa isoa kokonaisuutta historiankin kannalta.

Timi Salmisen isä, Anne Syrjän isoisä, oli kuuluisa räätäli, jolla oli oma liikehuoneisto sittemmin Centrumin tavaratalona tunnetun kiinteistön paikalla.

– Valitettavasti hän kuoli hyvin nuorena.

Ompelutaidot Timi Salminen oli kuitenkin ehtinyt imeä isältään, sillä hän ompeli muun muassa naisväelleen vaatteita.

– Hän ompeli minulle hienot teryleenihousut, mutta itse en kyllä niistä silloin innostunut, Anne Syrjä nauraa.

Itselleen Timi Salminen ompeli muun muassa ratsastusasun pussihousuineen ja viimeisen päälle perinteikkään golfasun.

Asiasanat

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset