Kaupunkiuutiset

Mamma mia, mikä juttu

HPK-naisten toiminnanjohtajan Ville Kalliomäen mukaan Hämeenlinnassa on onnistuttu tekemään suomalaisittain harvinaisen kova juttu. Kaksi lentopalloseuraa on hankkinut yhteisen valmennuksen ja avannut junioripelaajille avoimen väylän ylöspäin.

Capriotti ja Ruggieri

HPK-naiset ja TT-Volley ovat lyöneet hynttyitään yhteen tänä keväänä ja jakaneet samalla kulujaan. Kumpikaan seura ei olisi yksin pystynyt kahta päätoimista valmentajaa palkkaamaan. Nyt molempien seurojen valmennusta johtaa italialainen kaksikko, Mario Daniele Capriotti, 41, ja hänen apulaisensa Attilio Ruggieri, 42.

Kalliomäki kuvaa yhteistyötä niin, että TT-Volleylläkin on nyt oma liigajoukkue ja HPK:lla omat juniorijoukkueet.

– Italialaisen valmennusfilosofian mukaan ikäluokassaan kehittyneimmät junioripelaajat pääsevät harjoittelemaan vanhempien pelaajien kanssa. D- ja E-tytöistä kootaan vielä tekniikkakoululaisten ryhmä erikseen. Kesken kauden pelaajat voivat liikkua joukkueesta toiseen kehityksensä mukaan, Kalliomäki selvittää.

Myös seurojen tavarat ja huolto ovat vastedes yhteisiä, ja peliasuistakin tulee yhtenäiset.

Kun uusi liikuntahalli valmistuu Pullerille, lentopalloilijoiden on tarkoitus saada salista oma lohkonsa, jossa voi harjoitella monta joukkuetta samaan aikaan. Uuteen halliin lentopalloilijat ja HPK-naisten toimisto siirtyvät Hämeenkaaresta syyskuun alkupuolella.

– Haaveena olisi jossain vaiheessa saada palkattua vielä yhteinen seuratoimihenkilö, Kalliomäki sanoo.

HPK-naiset ja TT-Volley saavat urakoida koko väkensä voimin uudessa hallissa elokuun avajaistapahtumassa, kun seurat järjestävät talkoovoimin Suomi-Belgia-ottelut.

Suomen parhaat olot

Seurojen yhteisen taipaleen Kalliomäki kehuu alkaneen hyvin.

– Suuri kiitos TT-Volleylle, että he näkivät asian laajasti. Nyt molemmat seurat saavat kahden ammattitaitoisen ja kokeneen valmentajan myötä myös voimavalmentajan, tekniikkavalmentajan, tilastoijan ja vierasjoukkueiden skouttaajan.

Hämeenlinnassa on Kalliomäen mukaan pian muutenkin ainutlaatuisen hyvät mahdollisuudet lajille.

– Meillä on pian Suomen parhaat tilat ja lisäksi kuntosali, ravintoterapeutti ja yksityinen lääkäriasema tukenamme. Myös kaupunki on meidän takanamme, ja Hämeenlinnan urheiluakatemian ansiosta koululaiset pääsevät harjoituksiin aamuisinkin. Toiveena on, että urheiluakatemia ulottuisi koskemaan myös yläkoululaisia, sillä sen ikäisten olisi hyvä päästä mukaan valmennukseen.

Pelaajia valmentajiksi

TT-Volleyn puheenjohtaja Ari Viitala on hänkin innoissaan uusista kuvioista.

– Tämä on ainutlaatuinen tilanne ja loistava tilaisuus viedä lajia ja seuratoimintaa eteenpäin. Jo nyt koen, että olemme saaneet aikaiseksi jotain sellaista, mitä ei muualla Suomessa ole tehty.

Hämeenlinna on perinteinen lentopallopaikkakunta, ja näin saamme lajin kaupungissa taas nousuun. Kiinnostusta ja intoa kyllä löytyy. Uusi halli on vielä piste i:n päälle, Viitala sanoo.

Valmentajia ringissä on kaikkiaan kymmenkunta. Liigajoukkueessa pelaava Anna Boricheva valmentaa C-tyttöjä, ja viime liigakauden kesken loukkaantumisen takia jättänyt Marina Skender ottaa nuoremmat C-tytöt huomaansa.

Muina valmentajina ovat Jani Lehtonen, Sakari Somerpalo, Sami Stenius, Laura Sinkkonen, Reetta Helminen, Riikka Rasimus, Jukka Paakkola ja Laura Lappalainen sekä Viitala itse.

HPK:n liigajoukkueeseen äskettäin Salon LP Viestistä tullut keskipelaaja Michaela Madsen, 20, on seuraväen tapaan innoissaan kaikesta, mitä Hämeenlinnassa on tänä keväänä tehty.

– Hienoa, että on saatu tällainen systeemi. On tärkeää, että nuoret pääsevät hyvään valmennukseen ja oloihin. Myös uutta hallia odotan tosi innolla, olen kuullut siitä vain hyvää. Ja meillä on ensi kaudella hyvä liigajoukkue, Madsen hymyilee.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset